Sivut

20.8.2015

♥Tauko paikallaan

Hei kaikki! Olen miettinyt tässä noin viikon ajan mitä haluan elämälläni tehdä ja mihin mieluiten vapaa-aikani kuluttaisin. Päädyin lopulta siihen että laitan blogini nyt tauolle joksikin aikaa ainakin. Koulu alkaa ensi tiistaina ja näen sitten onko minulla koulun ja kaiken muun lisäksi aikaa kirjoitella. Tykkään kovasti bloggaamisesta mutta olen ollut ensimmäistä kertaa aika totaalisesti hukassa tämän kanssa. :D Viiden ja puolen vuoden ajan olen kirjoittanut, joten nyt olisi hyvä aika pitää ensimmäinen tauko.

Miksi päädyin tähän ratkaisuun? No, kakkosvuosi koulussani tulee kuulemma olemaan rankempi kuin edellinen joten vapaa-aikaa on varmaankin sitten vähemmän. Haluaisin myös keskittyä muihinkin juttuihin kuin bloggaamiseen, joka vie tuhottomasti aikaa jos sen haluaa kunnolla tehdä. Haluaisin lukea kirjoja ja katsoa sarjoja mutta niihin minulla ei oikeastaan ole kummoisemmin ollut viimevuosina aikaa. Täydelliset naiset sain sentään katsottua mutta siihenkin minulla meni vuosi. ;D Ja sitten se liikunnan harrastaminen. Nyt haluaisin aloittaa sen kunnolla ja kyllähän sekin aikansa ottaa kun useamman kerran viikossa harrastaa. Nyt olen käynyt hieman lenkillä ja olen ollut siitä enemmän innoissani kuin ennen. Älkää kysykö miksi, en tiedä. :D Haluaisin myös rohkaistua salin aloittamiseen uudestaan, mun lihaskunto on tosi huono... Niinkuin kuntoni yleensäkin. En halua elää huonokuntoisena loppuelämääni vaan olla vanhanakin vetreä ja liikunnallinen. Liikunta pitää onnellisena läpi elämän. Ja kavereiden kanssa vietän hyvin paljon aikaa! Se menee ihan kaiken muun edelle. Kuten tottakai Harrin kanssa vietettävä aika myös. Mulla on myös kohtuullisen usein kaikenmailman reissuja viikonloppuisin, että ei se pelkkä arki kiireistä ole.

En ole pitkään aikaan saanut pidettyä blogia sellaisena kuin tahtoisin, koska se vie vain niin paljon aikaa. Mua kyllästyttää kuvien muokkaus ja kaikki. Joten nyt pidän tämän tauon ja jos tuntuu liian yksinäiseltä, tulen ehkä takaisin. ;D Kesän aikana blogihommat ovat jääneet ja tosi laiskasti olen muidenkin blogeja lukenut. Olen vain tehnyt kaikkea muuta kivaa. Oman blogin kirjoitus nyt jää siis vähäksi aikaa mutta kirjanmerkeissä on vielä paljon blogeja joita käyn silloin tällöin lukemassa, en osaa olla erossa kavereiden ja tuttujen blogeista enkä muistakaan lempiblogeistani. :D

Jos bloggailu jatkuukin, olen miettinyt aloittavani kokonaan uuden blogin. Haluaisin jättää lifestylehöpötykset pois koska en jaksa kirjoittaa enää elämästäni. Haluaisin kirjoittaa pääasiassa kauneusblogia mutta sisällyttäisin siihen myös yritykset liikunnallisesta ja terveellisestä elämästäni ja sisustuksestakin olisi kiva höpötellä. Mutta henkilökohtaiset asiat jäisivät minimiin. Ehkä silloin tällöin joku mielipidepostaus tai reissupostaus. :) Katsotaan! On tämä niin rakas harrastus ollut kaikki nämä vuodet mutta uutta lehteä on välillä käännettävä!

Kiitos kaikille jotka olette olleet lukemassa blogiani! ^^ ♥ Jos perustan uuden blogin, tulen tottakai laittamaan tänne linkkiä. Nyt jätän vain blogistressin taakseni ja keskityn tekemään muita juttuja, joita olen kovasti kaivannut. Kiitos kaikille teille jotka olette mukanani pysyneet♥ Yhyy tuntuu niin haikealta ja kamalalta! Mutta kuten ihmissuhteissakin, myös bloggaamisessa on hyvä pitää taukoa että se mahdollisesti taas maistuisi, ja tulee perspektiiviäkin siihen blogittomaan elämään. Bloggaaja-identiteetti on kuitenkin aika hyvin jo minuun juurtunut vaikka olenkin aina pitänyt vain tätä pientä blogia kaikkien Suomen suurten blogien joukossa. :)

Instagramissa olen aktiivinen että siellä voi seurata tekemisiäni vielä nimimerkillä Ollijaba ;D

6 kommenttia:

  1. blogitaukoa tiedossa itselläkin, pitää alkaa syksyn tullen kerään ideoita ja ajatusta mitä siihen blogiin haluaisi... tsemppiä opiskeluihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Joo ei tää aika vaan halua riittää millään tähän bloggaamiseen jos muutakin haluaa tehdä. Vaik ideoita kyllä olis... Ehkä joskus taas kuhan pääsee taas tuohon arjen rytmiin!

      Poista
  2. Oi että, ompa harmi.. aina odotti innolla sulta uusia postauksia :) mutta ymmärrän täysin, ettei kaikkea kerkeä tehdä mitä haluaisi.. Itsekkin blogien lukijana koko kesä on mennyt niin etten ole avannut yhtäkään blogia, on vain halunnut tehdä muuta ja käyttää aikaa muuhun =) hyvää syksyn jatkoa, toivottavasti palaat !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että oot oottanu postauksia! ^^ Kesäisin kyllä sekä bloggaajat ja lukijat laiskistuvat, mut eipä se koneella istuminen oikein huvita. :/ Sinullekin hyvää syksyä! Ja saa nähdä tulenko takaisin, ainakin himottaisi kovasti perustaa uusi blogi (ideoitakin jo olisi, hehe) mutta pitää ny tässä katsella onko sellaiselle aikaa. Kun ei kiinnosta sellanen postaus kerran viikossa -meininki vaan ihan reilusti monta postausta viikossa. :)

      Poista
  3. Välillä blogista tauon pitäminen on ihan paikallaan :) Jään kuitenki innolla odottelemaan palaatko milloin blogisi pariin <3 Tykkään nimittäin sun blogista :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Oon ollut jo monta kuukautta pois ja kyllähän tuo palaaminen käy usein mielessä mutta en tiedä riittääkö motivaatio sitten, bloggaus on niin aikaa vievä harrastus. Ja mulla on nykyään niin vähän aikaa. :( Uuden blogin luultavasti perustan jos bloggailuun palaan!

      Poista