Sivut

15.12.2014

Joululomalle!

Pakko keretä kirjoittaa! Luen tässä raamattutenttiin jonka uusinnan käyn tekemässä neljältä. Sitten olen vihdoin joululomalla ja suuntana on Rovaniemi. ;) En ole ikinä käynyt Oulua ylempänä joten on kyllä ihan tervetullutta. Joten pitää kirjoittaa nyt jos aion ehtiä! Kuluvalla viikolla on ehtinyt tapahtua taas ihan sairaasti kaikkea ja tuntuukin että koko viikko on kestänyt ikuisuuden. Tai siis viime viikkohan se oli, nyt ollaan taas aloitettu uusi viikko. :---D Mutta kyllä vaan viikko menee hitaasti kun joka päivä on jotain johon tarvitsee todella keskittyä.

Maanantaina oli tentti kasvatuksesta ja sain 3,5, jess! Kerrankin onnistaa jossain tentissä. Tiistaina meillä oli järjestettävänä kauneimmat joululaulut-tapahtuma Raudaskylälle ja koulupäivän pituudeksi tuli suunnilleen yhdeksän tuntia. Keskiviikkona oli englannin tentti ja sen jälkeen kävimme tutustumassa sosionomiopiskelijoihin, oli kyllä mukava tapaaminen. :) Loppupäivä meni koululla adventtiprojektia suunnitellessa ja torstaipäivänä sitten adventtiprojekti toteutui. Oli ihan huisin kivaa. ^^ Sen jälkeen oli kyllä niin ihanaa päästä viikonlopun viettoon!



Adventtiprojekti oli siis lapsille tehty adventtitapahtumapäivä ja olin itse eläinryhmässä. Meidän tehtävänä oli suunnitella tarina ja näyteltiin eläimiä. Kyllähän lapset oli meistä aivan innoissaan ja päivä oli ihan sikakiva. 8D

Adventtiprojektin jälkeen kokoonnuttiin kirkkosaliin ja saimme kirjekuoret takaisin. Saimme tässä marras-joulukuun aikana kaikki pieniä tehtäviä joita piti tehdä muille ja käydä sujauttamassa kirjekuoriin. :) Oli ihanaa päästä lukemaan noita ja tosi hyvälle mielelle päästiin varmasti kaikki! Nuo kuuset oli sellaisia että laitettiin luokkaan kiertämään ja muut kirjoitti niihin sitten jotain positiivista. Noita on aina yhtä ihanaa lukea, ripareilla ollaan myös tehty aina tuommoiset.

Torstai-iltana koulustressi varmaan taisi hiukan laueta kun tuli päänsärky, oli tarkoitus mennä leskeen kuuntelemaan karaokea kun muutama koulukaveri meni sinne mutta menin sitten nukkumaan jo seiskalta illalla ja heräsin yhdeksältä seuraavana aamuna, pienet yöunet tuli vedettyä!

 Oon mussuttanut suklaata viimeiset pari viikkoa... Tälläkin hetkellä on suklaata naaman edessä.

Olen yrittänyt askarrellakin kaiken tekemisen lomassa enkä tiedä milloin kerkeän valmiit kortit lähettämään. Ehkä sitten kun tulen keskiviikkona Rovaniemeltä? En siis ehtinyt siihen yleiseen joulukorttien lähetyspäivään joka oli viime perjantaina. Ihan sama, lähetän erikseen kaikki. :--D



 Minun piti lukea koko viikonloppu raamattutenttiin mutta se vähän jäi kun eksyin juhlimaan perjantaina Kymppiin ja lauantaina Leskeen ysäribileisiin... Leskessä oli kyllä ihan saatanalliset bileet, piti jonottaa varmaan parikymmentä minuuttia sisään. Ei moista Ylivieskassa näe. ;D Harmi vaan kun ei sitten tanssilattialle meinannut kunnolla mahtua mutta saatiinhan me tanssittua! Oli kyllä huippukivaa pitkästä aikaa baareissa. ^^

 Kympin vessa.

 Lauantaina pelattiin alkuillasta piirrä&arvaa joka vaihtui aliakseen joka vaihtui pullonpyöritykseen... Täällä oli siis pari muutakin tyyppiä joten saatiin hyvin pelattua ja voi sitä naurun määrää. 8D

 Lauantaiksi työnsin päälle Haloo Helsinki-paidan ja ohuet leopardisukkikset joiden olemassaolon muistin vahingossa. Oli kyllä tosi kivat sukkikset, eivät menneet edes rikki! Enkä ollut noita edes aiemmin pitänyt.

 Tosi hyvälaatuinen kuva tanssilattialta. ^^D

Sunnuntain krapulamättöä, ahh. 8D Kingin salaattia kanapihvillä, parempaa ei olekaan. Söinhän muuten tosiaan yölläkin Lesken jälkeen KOKONAISEN pizzan, en ymmärrä. Yleensä tulee puolet syötyä ja loput jää aamupalaksi mutta nyt ihan oikeasti vedin koko pizzan. Mitä ihmettä. XD

Yksi viime viikon parhaita juttuja on myös UUDEN PUHELIMEN SAAPUMINEN. Eiii hitsi. 8D


Kyllä tuli ostettua hyvä joulahja itselle. Syksyn aikana katselin puhelimia ja mietin että minkä sitä itselle joululahjaksi hankkisi. Puhelimen pitäisi ehdottomasti olla isonäyttöinen ja tehokas, joten eipä noita vaihtoehtoja sitten paljoa jäänyt. Samsungin Galaxy Notet kummitteli mielessä ja kyllähän se kynä vaikutti tosi kivalta niissä. Koulussa sitten menin välitunnilla vessaan soittamaan Saunalahdelle ja tilasin uuden liittymän ja uuden puhelimen. Liittymän saan vasta 5.1 käyttööni kun DNA-sopimus loppuu. Alunperin piti tilata koko puhelin vasta tammikuussa mutta en voinut vastustaa kiusausta että saan joululomalla näperrellä uutta kultaani. 8D Ja tosiaan, tuo puhelinhan on nyt sitten Samsungin Galaxy Note 4 elikkäs se ihan uusin. En tiedä oliko tuossa mitään järkeä kun Note 3 on aivan hyvä vielä, mutta joku pakotti minut valitsemaan tämän uuden ja kalliimman. :---D Eikä ole kaduttanut, tämä on niiiin hyvä! Puhelin vain sattuu olemaan mulle enemmäin kun puhelin, sillä pitää pystyä tekemään paljon muutakin kuin puhumaan ja mieluusti montaa asiaa yhtä aikaa. Netissäkin mulla on monesti monta välilehteä auki ja halppispuhelimet ei tunnu edes niitä jaksavan pyörittää.
Mulla oli ennen Galaxy S3 ja mietinkin jotain ihan uutta merkkiä mutta Note vei nyt kuitenkin voiton, ja tämä on kyllä niin hyvä just mulle. S Pen on ihan paras ja voi kirjoittaa näyttöön kynällä omia muistiinpanoja, ihanaa!

Oho oho mulla menikin tähän nyt 45 minuuttia joten painun tästä äkkiä takaisin lukemaan raamattutenttiin! Toivottavasti tämä viikko olisi yhtä hyvä kuin viime viikko, vaikka ressia olikin. ^^ Palataampa sitten Rovaniemen reissun jälkeen.

8 kommenttia:

  1. Tuo teidän koulu vaikuttaa niiin mukavalta paikalta! :)

    VastaaPoista
  2. Hihii, ootpa sulone! :D Ja voi kisulit, tui tui!

    VastaaPoista
  3. Niin söpöjä kisuja :3 ihan btw et ootko tinderissä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii on meijän vauvat söpöjä :333 Ja joo olenhan minä siellä xD

      Poista
  4. Ihana Olivia "kissa" :D
    Hyvää joululomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Ja hyvää ja rauhallista lomaa myös sinne! :))

      Poista