Sivut

20.5.2015

♥Toipilaan elämää

Hellurei! Toipuminen on edennyt tosi hyvin ja kävelen jo ilman kipuja. :) Pientä kipua mahassa tuntuu enää oikeastaan vain silloin kun tulee jokin isompi tärähdys tai vahingossa teen jonkun raskaan liikkeen joka ottaa vatsalihaksiin. On kyllä ollut tekemistä ihan kivasti kuitenkin tässä viimeviikon ja tämän alkuviikon aikana. Viikonloppuna tosin tuntui että kuolen tylsyyteen, koska luin ihan hirveästi kirkkohistoriaa maanantaina olevaa tenttiä varten. Se tentti olikin sitten vaikea ja meitä oli muutama uusimassa, kaikki kirosivat kyllä koko tentin maanrakoon. :---D Se oli minulle jo kolmas yritys ja nyt oli vähän niinkuin päästävä läpi se tai joutuisin ensi vuonna uusimaan koko Teologian perusteet -opintojakson. Tänään sitten oli pärähtänyt tulokset sähköpostiin ja sain kuin saikin ykkösen!!! Voi luoja miten helpottunut olin. Meillä on siis arviointi numeroin 1-5 ja tuolla ykkösellä pääsee läpi. ;D Tässä vähän kuvakuulumisia viimeviikolta tältä kuluneeltakin:

 1. Pajuliini sylissä♥ Tämä onkin toipumisen alkuajoilta.
2. Käytiin Harrin kotona katsomassa uusia pikkusia söpliinejä. :3 Harrin äiti tuli hakemaan koska en vielä saanut ajaa autoa. Oli niin söpöjä pieniä♥
3. Tilailin mulle ja siskolle Crazy Factorystä lävistyskoruja ja tuli samalla katseltua venytyksiä kun niitä Olgalle tilasin. Ja siellä oli niiiin hienoja! Mulla oli valmiina 1mm paksuinen venytys itselläni ja päätin alkaa venyttämään korvaa. :D Tämmöinen säälittävä pieni se on ja eka tavoitteeni on 5mm! Tuskin yli 8 milliseksi lähden venyttämään.
4. Uudet ihanat treenihousut jotka ostin kaverilta pois kympillä. Nää on ihan sikamukavat ja oon pitänyt näitä jo paljon ihan vapaa-ajalla. Kun treenaamaan en sattuneista syistä ihan vielä pääse. :D Olen kyllä miettinyt edelleen sitä kuntosalia ja taidan sinne suunnatakin heti kun pystyn. Haluan myös uida ja pyöräillä!

 Oon saanut pidettyä ruokavalion aika hyvänä. Tänään kyllä käytiin Harrin mummulla kylässä ja siellä söin semmoisen kuivakakun palan ja kotitekoista pizzaa. Mutta kyllähän kyläilemässä nyt saakin vähän herkutella. :) Pääasia että itse tulee ostettua vain terveellistä ruokaa. Toipumisen alussa kyllä ostin välipalapatukoita jotka ei niin hirveän terveellisiä varmasti loppujen lopuksi ole, mutta jotakin helppoja syömisiä oli pakko hankkia kun ei jaksanut kokata. Viimeaikojen lemppareita ovat olleet dippailtavat kasvikset ja hedelmät, aamupuuro siemenillä ja mansikalla ja maitorahkamehukeittokauralese-sekoitus marjoilla (kiva sanahirviö).

 Maanantaina tentin jälkeen päätin kokeilla ajamista ja kävin Kärkkäisellä. Hyvin sujui, ei tunnu ajaessa mahassa yhtään! :) Isossa kaupassa kävellessä kyllä tuntui että hengästyy ihan tavattoman äkkiä. Kyllähän tuo haava vielä on paranemisprosessissa, että varmaan siitä johtuu + siitä, etten ole tässä kahteen viikkoon juurikaan voinut liikkua. Oon huomannut että mulla menee kunto aivan tajuttoman äkkiä ihan alas jos vain möllöttää pari viikkoa. O___O Tosi ärsyttävää tällaisissa tilanteissa. Mutta kylläpä se kunto alkaa nopsaa nousemaankin sitten. Se kunnon kohotus on seuraava askel toipumisen jälkeen! Mutta tosiaan, ostin hiusväriä ja levityssiveltimen. :D Olen aina levittänyt värin vain käsin ja sitähän onkin sitten joka paikassa sitä väriä. Siveltimellä oli paljon siistimpää työstää, mutta siinä myös kesti kauan. Mulla kesti 45 minuuttia se värjääminen, yleensä menee vartti tai 20 minuuttia... Mutta aion käyttää sivelinta jatkossakin. Ja nyt on taas valkea pää. :) + parit Nipsun kuvat, se meni pussiin! Ja jäi jumiin...


 1. KIRJOJA!! Eilen kävin kirjastossa ja mukaan tarttui John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe ja Stephen Kingin Kuvun alla. Noita Kingejä voisi kyllä tässä kesän mittaan lukea. Ihanaa kun ehtii taas lukea kirjoja!
2. Nyt on aikaa myös pelata Simssiä. :) Jee!
3. Kävin kotona katsastamassa meidän viljelyt, siellä jo herneet nousee! En kyllä malta odottaa kun ne ovat valmiita... Herneet on suuri heikkouteni kesällä ja nyt saa syödä ihan itse kasvattamia.
4. Eilen tehtiin Harrin kanssa lihapullia ja pilkottiin dippailtavaa, ja katsottiin Matrix 3. Kyllä oli hemmetin hyvät pöperöt. Kivan monipuolista ja maha oli täynnä.

Tässä muitakni ostoksia Kärkkäiseltä! Juuh on tullut tuhlattua rahaa. Ensinnäkin toi mekko, sovitin sitä joskus kolmisen viikkoa sitten ja nyt oli sitten pakko hakea se itselle. Laitan mitä luultavimmin Harrin siskon rippijuhliin. Hintaa oli neljäkymppiä, eipä tule usein ostettua tuon hintaisia vaatteita... Mutta tämä on niiiin kaunis♥ Ostin myös kolme uutta Disneyleffaa kokoelmaani ja niitäkin ehtii hyvin tässä lomalla katsella. Tresemmen Vibrant Naturals -hoitoaine lähti myös matkaan. noita kuluu mulla ihan sikana vaikka ovatkin isoja purkkeja. Läträän hoitoainetta ihan uskomattomia määriä mutta se on kyllä näin kovien vaalennusten kanssa pakollista. Ja uusi Biozellin sävyte on Halpa-Hallista sävyssä Soft Ice, hintaa oli 6,90e.

Bangerheadin lahjakorttitilauskin on muuten ollut hallussani jo siitä asti kun tulin Oulusta. Pitää katsoa milloin ehdin kuvata kaikki ihanat tuotteet kun tässä on loppuviikko taas häsellystä. Huomenna kuvaan kaverilla ylioppilaskuvat, perjantaina käyn kaverin valmistujaisissa ja illalla Häggmannilla jossain ihmetilaisuudessa tätini kanssa, en nyt ihan tajunnut mistä on kyse siellä mutta sehän selviää. :D Ja lauantaina mennään siskon kanssa Ouluun toiselle tädillemme yöksi! Euroviisukisakatsomoa pidämme vaikka meni kyllä vähän fiilikset kun Suomi ei yltänytkään finaaliin... :( Harmittaa kyllä kun jääkiekossakin meni niin huonosti!

6 kommenttia:

  1. Mäki osti tommoset tiukat housut ja oon pitäny niitä melkee koko aja. Ne on niin jotenki ihanan liukkaat! Ihanilta näyttää nuo ruuat. Täällä yks joka kärsii hiuskriisistä. En oikeesti tiiä pitäskö tehä värinpoisto juurikasvuun vai laittaa nää vaa joksiki vaaleen ruskeeksi. :D Tuntuu et en oikee saa tähä tukkaan mitään hyvää väriä vaikka kuin länträän noilla maskeilla :( Mutta tuun pääsykokeiden (26.5) jälkeen ykaan ni tuun sit käymää kahvilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää housut on niiiin mukavat et aion kyllä hommata lisää!! Ja joo tervetuloa kahville. ;D Sullahan on nii valkia tukka et pitäskai siíihen saada joku hyvä sävy! O____O :O Mut ilmotappa sit ku oot tulosa tänne :)

      Poista
  2. Ihania ruokakuvia ja vielä ihanampia kissakuvia! *_* <3

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Värjääks aina juurikasvun tolla värillä? Ite ostin sitä L100 ja nyt mulla on ihan oranssi toi juuri, voi kauhee! :/ En oikein tie mitä tälle nyt tekis ku ei viihti taas värjätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä mää joudun tolla aina juuren värjäämään :( Itseasiassa tuokin jättää ihan hivenen kellertäväksi juuren, mut seuraavalla värjäyskerralla sekin siitä vaalenee saman sävyiseksi kuin muut. Eli juurikasvu on mulla aina hieman kellertävämpi :D

      Poista