Sivut

25.8.2014

Uusi koulu ja uudet kujeet! Höhöhö

Menipä lujaa synttäriviikonloppuna! Täytin siis 23. päivä 20 vuotta, nyt on sitte pyöreet. Perjantaina olin viimeistä päivää töissä ja lähdin sen jälkeen Pekalle kuskiks. Tuli sitten juotua vahingossa itekin illan mittaan kun kuskinhommat oli tehty, ups..... Ja sit lauantaina uudestaan, tällä kertaa baariin asti. Vitsi että väsyttää tuon viikonlopun jälkeen, ei vanha enää jaksa! Oon muutenkin tosi surkea juomaan kahta päivää putkeen mutta nyt meni ihmeen helposti. Eikä tartte vähään aikaan ottaa, koska oon oikeesti juonut nyt kolme viikonloppua putkeen. -.- Milloinhan viimeksi olisi noin käynyt? Ensi viikonloppu meneekin sitten rauhallisissa merkeissä mökillä. ^^

 Tämmöstä piti askarrella töissä kun ei ollut asiakkaita. :D Menee viljanpäiville syyskuussa ja lapsoset saa piirtää tuohon maatilan eläimiä!


Oli ihan uima-allas Pekan kaverilla, uuuuu. En kyllä uinu.


Meikänki tukka on nyt ees vähän edustavampi kun sai värjättyä sen juurikasvun piiloon. Voi että mun tekis mieli vetää joku ihana pastelliväri päälle. 8D Minttu vaiko vaaleanpunainen? Siinä pulma.

Sitten vähän kuvatuksia meidän pikku kullannupuista:
 Ei saakeli kun repesin kovaa kun näin tän kuvan!



:333333333333333


 (c) Harri

 (c) Harri

 (c) Harri

(c) Harri

Tänään oli myös eka koulupäivä, oli mukava päivä kyllä! Innolla odotan seuraavaa kolmea vuotta vaikka uskon kyllä että rahan vähyys vituttaa pian. Kelalle on hakemukset tehty ja saa nyt nähdä mitä sieltä tulee. Asuntotukea tuskin on tulossa. Pelottaa että joudunko pistään auton pois ja meneen sossun luukulle kun ei elämiseen ole varaa. :------(( kyllä opiskelu on nykyään Suomessa vaikiaa. Mutta joo, uudet luokkatoverit vaikutti samanhenkisiltä ja mukavilta, no sitä nyt voi odottaakin jos menee sosiaalialaa opiskelemaan! :D Meitä on 28 että juuuuh miten sitä oppii kaikki tuntemaan ja nimet muistamaan? Noh, onhan tässä kolme vuotta aikaa. (Y) Ihanaa kun uudet kuviot kokonaan, oon niin odottanut tätä neljän lukiovuoden jälkeen. Ihan uudet ihmiset ja parhaat kokemukset edessä.

10 kommenttia:

  1. Hahah ihana tuo maukuva otus :DD

    Laita ne mintunväriset, niitä kai ei oo vielä ollu(?) :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo ne ois kivat, nyt vaa haaveilen lilastaki. ^^D

      Poista
  2. Kyllä sulle pitäisi kuulua opintotuen asumislisä, siihen ei edes vaikuta puolison tulot.

    "Jos opiskelet Suomessa, asumislisäsi määrä on 80 prosenttia vuokrasopimuksessa mainituista hyväksyttävistä asumismenoistasi. Asumislisäsi on siten 26,90–201,60 euroa kuukaudessa. Jos asut vanhemmaltasi vuokratussa tai vanhempasi omistamassa asunnossa, asumislisäsi määrä on enintään 58,87 euroa kuukaudessa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo en tosiaa maininnu tossa mutta perin tän kämpän mun äitiltä, joten tää on kohta mun omistuksessa enkä tiiä saako sillon asuntotukea jos asunto on oma... Kun meillä on muutenki sitte vaan se yhtiövastike joka on 178e/kk. Et saapa nähä. :D

      Poista
    2. Saitko asunnon ihan ilmaiseksi? Olen käsittänyt, että näihin tulee perintöverot tms jutut?

      Poista
    3. Joo tottakai meillä kaikilla kolmella lapsella on myös perintöverot tässä vielä. Että ei paljo naurata... Kämppääkään ei kannata pariin vuoteen myydä, koska jos nyt myy heti kun on perinyt niin joutuu maksamaan enemmän veroa sillonkin. Saa verottomana myydä sit parin vuoden päästä. Vitun Suomi ja sen lait. Ja asuntotukea ei ilmeisesti ole tulossa, hyvähän tässä on yrittää opiskella. :D

      Poista
    4. Niin ajattelinkin. Eli ei oo sullakaan helppoa.. :(

      Poista
    5. Kyllähän tää hajottaa mut ei se auta! Ammatti se on opiskeltava ja opintolaina voi edessä olla. Se on vähän voivoi :D

      Poista
  3. Sossusta ei vissiin opiskelija saa opiskelujen aikana tukea, ellei oo nostanu ensin opintolainaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin, toikin tiedossa.... :/ Hyvä opiskelijoiden on Suomessa, joo-o!

      Poista