Sivut

20.4.2015

Hyvän mielen postaus :)

Hellurei! Mulla oli ihan tosi mukava viikonloppu. Olisi pitänyt lukea tenttiin joita mulla oli tänään kaksin kappalein... Nooh, tunne jäi että läpi ne menee muttei mitään huimaa numeroa kyllä tule. Toivottavasti menisi läpi! D: Viime viikolla tapahtui niin paljon kivoja asioita että pitää nyt sitten kertoa niistä vähän kuvien kera. Nyt kun on tullut puhelimella kuvattuakin!

Viikonloppukin meni mukavasti kun näki ihmisiä. Perjantaina Karita kävi meillä ja kävin sen jälkeen kaverilla kuskina ja sain pizzan palkaksi! En ookaan syönyt yli kolmeen kuukauteen pizzaa... No ei ollut hääviä. ;D Lauantaina käytiin Harrin kotona kyläilemassä viihdyttämässä niiden äitiä joka oli päivän yksin, vietiin sille Kingistä ruokaa ja syötiin itekin! Että lisää läskeilyä, otin patongin. Sen jälkeen Karita tuli meille ja ruvettiin sitten juomaan... :D Ensin oli tarkoitus vaihtaa renkaat ja käydä kuskeilemassa lisää mutta molemmat peruuntuivat. Ei edes lähdetty mihinkään, oltiin vaan meillä kolmestaan ja juteltiin kaikesta mahdollisesta. Sunnuntaina olikin sitten krappe (mun uusi lempisana) ja se se läskeilypäivä vasta olikin. Kävin äänestämässä kavereiden kanssa ja hain Kingistä salaattia Kanapihvillä, aiii että♥ Sitten sain kotona tietää että Harrin kaverilla oli ruokameiningit ja sinne saa mennä syömään ranskiksia, makkaraa ja kakkua kunhan on äänestänyt... ;D Lisää ruokaa! Nyt sitten palasin ruotuun ja muut söi tänään kahvilla koulussa suklaapiirakkaa, minä en sortunut.

 1. Ulkona oli sateenkaari eräs kaunis päivä! Mikshän en siirtänyt kuvaa vaan kamerasta... Noo jospa tuonkin kuvain sais täällä näytettyä, eipä oikein nuo Instakuvat ole aina edukseen. :) 2. Avokadopasta on vienyt sydämeni. Sairaan hyvää♥ Ja vielä halpaa tehdä. 3. Eräs aamu kun hiukseni olivat kauniisti. 4. Kun kuulin että kauppoihin on tullut uusia Baby Lips Electroja, oli pakko rynnätä kauppaan! Nämä on minusta parempiakin kuin ne alkuperäiset. :) Teen näistä varmasti vielä postausta.

 1. Oli pakko ostaa uusin Trendi kun sen kanssa tuli mukana Make Up Storen luomivärinappi! Ei tuo kyllä kovin hyvä nappi ollutkaan sitten mutta olen sitä käytellyt. 2. Pajuu :3 3. Se mun pizza! Näyttääpä hyvältä tässä... 4. Naaaaama.

1. Tuli tehtyä myös mansikkasmoothietä krapulapäivänä. Laitoin mansikkaa, mansikkarahkaa ja vähän puristin myös sitruunamehua. Jotain tuo olisi vielä kaivannut mutten tiedä mitä! 2. Siellä Harrin kaverilla saatiin tätä "Riku on homo" -kakkua. ;D 3. Kingin neljän täytteen salaatti kanapihvillä + taivaallinen kastike. Kannattaa maistaa!♥ 4. Maggaraaa! Kyllä vaan maistuu tässä kesän kynnyksellä.

Yritin kovasti ottaa meistä selfieitä yksi päivä. Ekassa kuvassa Pajua ei kiinnosta mutta loppuun se lämpesi!

Nipsuu♥ Voi että tuo kisselit on hassuja.

Mulla kävi myös mieletön tuuri Saijiksen arvonnassa. Kun menin lukemaan arvonnan voittaja-postauksen, en edes tajunnut ensin tätä kuvaa:

IMG_8828ls

Siellähän se mun sähköposti lepäsi. ;D Luin tekstiä ensin alusta jonka jälkeen vasta katsahdin kuvaan ja kyllä siinä suu aukeni apposelleen! Ihan oikeesti yli 900 osallistujaa oli tuossa arvonnassa ja muhun se osui, ihan huikeeta! Oon niiiiin onnellinen koska palkintona oli 100 euron lahjakortti Bangerheadin verkkokauppaan, wowww! Siis sadalla eurolla kosmetiikkaa!!! :D Mää en kestä! Ihan hullua ja kyllä voin sanoa että ainakin meni sillä tavalla oikeaan osoitteeseen tuo voitto kun tällainen kosmetiikkahörhö olen. :) Sadalla eurolla kosmetiikkaa ilmaiseksi on munlaiselle meikkihullulle lottovoitto. Tiedän jo tarkalleen mitä kaikkea tilaan ja teen sitten postausta kun tuotteet saapuvat. ^^

Ja uskallan tännekin ihan laittaa tuon sähköpostin näkyviin kun ei tuo ole mun pääsähköposti. Se on koko ajan täynnä roskaa ja kaikkea niin tein uuden sähköpostin jota käytän sitten tärkeämpiin asioihin. Blogiarvonnoissa käytän tätä netti.fi-sähköpostia koska sen uskaltaa linkata sivustoille, oon nimittäin kuullut että jotkut hakukoneet tai mitkä lie hakee sähköposteja eri sivustoilta automaattisesti ja ne tunnistaa sitten sähköpostit ja niihin alkaa virrata paskaa. On kyllä huomattu kun olen tuota sähköpostia käyttänyt sieltä 10-vuotiaasta asti. Uudesta sähköpostista osaankin pitää paljon parempaa huolta.

Toivottavasti teilläkin on ollut yhtä mukava viikonloppu! ^^

8 kommenttia:

  1. Ooh, noi ruokakuvat <3 ja koitappa laittaa smoothien sekaan vaikkapa banaani (ite laitan yleensä vaan puolikkaan) ja kauraleseitä, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii ei ku mää en tykkää banaanista smoothieissa yhtään. :D Se on jotenki ällöttävää! Mutta kauraleseitä vois kokeilla. :) Vihersmoothiesta tuli parempaa ku tein tänään, avokadoa, kiiviä, kurkkua ja viinirypälettä. ^^

      Poista
  2. Wow, ihan mieletön arvontavoitto, onnea! Ja mäkin suosittelen kauraleseitä smoothieen, tosi hyvin sopii ja täyttää pitkäksi aikaa!

    Muistatko mitä muita värejä noissa Baby Lips Electroissa oli, vai oliko niitä muita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Hmmm mää en ees tiiä miltä ne kauraleseet näyttää, löydänköhän niitä kaupasta... O_O
      Ja noissa Baby lipseissä oli noiden lisäksi vielä violetti, vihree ja keltanen. Violetti on sävytetty kanssa kuten nuo munkin ostamat mutta kun kuvia siitä googlettelin niin se ei oikein näyttänyt huulilla hyvältä... Ja vihreästä ja keltaisestä löysin kanssa swatch-kuvia, ihan vähän niissä on keltasta ja vihreetä sävyä mut huulilla näytti vaan huulikiillolta. :) Noissa mun ostamissa on kyllä mahtava pigmentti ja sulaa niin nätisti huulillekin!

      Poista
  3. Onnea, ihana voitto ! <3 laitan itse smoothieen sekaan lorauksen maitoa, ja stevia makeutus jauhetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä! :) Mun pitäis kyllä kokeilla tuota steviaa, kuulemma kannattaa tarkkana katsoa mitä steviaa ostaa kun oikeaa steviaa ei kaikki ole.

      Poista
  4. Kattelinkin töissä ollessa, että on tullut uusia baby lips värejä myyntiin ja meinasin laittaa sulle viestiä, mutta arvelin, että oot varmaan jo huomannut ne :D Niin olitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän mää aika äkkiä hoksaan ku on ihania uusia juttuja kaupoissa. ;D Ja heti etin nää kissojen ja koirien kanssa käsiini!

      Poista