Sivut

2.4.2015

Lumenen longwear blur -meikkivoide ja valokynä

Löysin viime kesällä löytämälleni Revlonin meikkivoiteelle haastajan ihan perusmarketista, jee! Olen lukenut Lumenen uusista meikkivoiteista blogeista paljon ylistyksiä ja niiden laatu on kuulemma parantunut. En ole kyllä itse aiemmin Lumenen meikkivoiteita edes testannut kalliin hinnan takia ja sävyvalikoimakin on ollut kovin tummaa. Kummallista kun se vaaleiden meikkivoiteiden tekeminen tuntuu olevan niin vaikeaa, kun vielä kyseessä on Lumene jota markkinoidaan nimenomaan pohjoismaiselle kauneudelle sopivana. No nyt on ainakin yksi sopivan sävyinen meikkivoide meille valkoihoisillekin Lumenelta. ;D

En ole valokynääkään kokeillut joten ostin Lumenelta myös sellaisen testiin. Eipä siinä muuta vikaa ollutkaan kuin se sävy... Ihan huikea ero meikkivoiteeseen. Tässäpä olisi hyvin hoopoja naamakuvia vertailuun. :D

 Kyseessä siis Longwear blur -meikkivoide sävyssä 0 ja valokynä on Touch of radiance -niminen, sävynä 01 Original light. Muita 0 -sävyisiä meikkivoiteita en ole Lumenella nähnyt, en tajua miksei tuota sävyä voi tehdä muillekin meikkivoiteille.

Sitten niitä vertailukuvia:
 Naama on aika hyvässä kuosissa edelleen, ei ole ollut juurikaan finnejä ja jos on niin ne ovat olleet kyllä niin minimaalisia että hyvä jos itse ne huomaan. Jotain vanhaa arpea oikeastaan vain näkyvillä ja tietysti ne ainaiset tummat silmänaluset.

 Meikkivoide levitettynä. Aika hyvä vai mitä! Kyllä sieltä sitä blur-efektiä tuntuu löytyvän, vaikka Blogger kyllä tuntuu aina hieman photoshoppaavan kuvia... Ei tämä ole aivan yhtä vaaleaa kuin se Revlon mutta silti varmaan vaalein mitä kaupasta löytyy! Ja minulle kyllä aivan sopivaa, ei mitään kunnollista tummuuseroa näy tuohon meikittömään kuvaan. Silmänalusetkin saivat hyvin peittoa.

 Tässä sitten on valokynää laitettu silmien alle, nenälle, poskipäille, vähän leukaan ja otsaan. Ja koko naama tummeni selvästi? Ja vielä aika punakkaan suuntaan. Olen katsellut itseäni peilistä aina valokynän käytön jälkeen ja pakko se on myöntää että se on minulle liian tummaa. Aluksi ajattelin että meikkivoiteen sävykin saattaa muuttua iholla tummemmaksi, kun jotkut meikkivoiteet tekevät iholla sitäkin. 

 Tästä huomaa kuitenkin noiden kahden tuotteen selkeän sävyeron... Ja käytössäni on siis se vaalein sävy myös valokynästä.

Tuo blur-meikkivoide on tosiaan vaalea verrattuna muihin Lumenen pohjameikkituotteisiin. Kaupan hyllyllä mietin kauan otanko tuon blurin vai Nude-meikkivoiteen, joka on myös uutuus. Sitä myös kehuttu paljon. Blurista oikeastaan niitä kehuja olin lukenut ehkä enemmänkin, mutta samalla moni teilasi sen täysin kuivalle iholle sopimattomana. Minulla on pintakuiva iho joten ajattelin aluksi ettei blur varmaan toimi sitten minullakaan. Lopulta vertasin sävyjä testeristä ja Nude oli aikalailla tuon valokynän luokkaa, joten ei mitään toivoa yrittää sen kanssa saada naamaani järkevän näköiseksi. Blur lähti matkaan silläkin uhalla ettei se sovi iholleni pintakuivuuden takia, mutta toisin kävi! Olen toki rasvaillut naamaani enemmän, mutta ilman sitäkin blur on toiminut hyvin. Talven pahin pintakuivuus on sitä paitsi jo ohi eikä ihoni enää hilseile. Ainoastaan nenän- ja suunpieleni meinaavat olla vähän kuivat.

Tässä vielä pelkkä meikkivoide lähietäisyydeltä. Nenän- ja suunpielissä tosiaan havaittavissa pientä kuivuutta. Muualle ihoon meikkivoide asettuu kyllä nätisti. En osaa sanoa tuosta peittokyvystä enää (outoa...) koska itselläni ei tosiaan niitä epäpuhtauksia pahemmin ole. Blur on ainakin meikän iholle sopivan peittävä, mutta jos oikein paljon on epäpuhtaksia, en osaa sanoa. Hassua kun ennen olen tarvinut nimenomaan sen peittävän meikkivoiteen kun finnejä tupsahteli aina uudestaan ja uudestaan! Tekee hyvää olla vähällä sokerilla ja juoda paljon vettä. ^__^

Yhteenveto
Lumene longwear blur-meikkivoide
+ Nappisävy! Jos olet todella kalpea etkä koe löytäväsi tarpeeksi vaaleaa sävyä marketeista, kannattaa kokeilla tätä.
+ Lopputulos on jollain lailla hieman blurratun näköinen, niinkuin nimikin antaa ymmärtää.
+ On melko paksua levitettäessä mutta katoaa ohueksi kerrokseksi kasvoilla. Mikään meikkivoide ei ole näyttänyt näin meikittömältä samalla tekevän ihostani niin kauniin! Ei edes se Revlon joka ei sekään mitenkään erityisesti iholla näy.
+ Hinta on minulle sopiva, siinä viidentoista euron paikkeilla. Ennen se olisi ollut minusta hintava mutta nykyään budjettini meikkivoiteiden kanssa on huomattavasti suurempi (ostin vuosi sitten 30 euroa maksavan Dermablendin).
+ Tuoksu on miellyttävä, minulle tulee siitä jotenkin lapsuus-flash backejä... Ehkä äidilläni on ollut jotain Lumenen meikkivoidetta tai jotain jota olen pienenä haistellut? :) Tuoksu on jokatapauksessa tuttu ja hyvä.
- Meikkivoide jämähtää jotenkin tosi nopeasti iholle eikä liu'u iholla kovinkaan hyvin. Paksuuden ja jämäkän koostumuksen takia ehkä? Ei mitään hajua mutta levitettävyys on hieman hassu verrattuna mihin tahansa meikkivoiteeseen. Asia ei kyllä lopen haittaa, koska ei levittäminen silti mitenkään hankalaa ole ja lopputulos on niin hyvä, jämäkkyydestä ei ole tietoakaan kun meikkivoiteen on saanut levitettyä. :)
Muuta: Meikkivoide voi tosiaan olla kuivaihoiselle huono, joten ensi talvena vaihdan varmaan taas käyttöön Revlonin. Revlon on myös vielä hitusen vaaleampi, joten se sopii hyvin talveen. Tämä blur antaa vähäsen enemmän väriä, joten se on oivallinen kesämeikkivoide. :) Jos kärsit kuivasta ja hilseilevästä ihosta vain talvella, mutta kesällä ihosi on normaali, kannattaa kokeilla tätä silloin!

Lumene Touch of radiance -valokynä
+ Peittää hyvin silmänaluset.
+ Hinta ei ole paha, 12.80e taisi olla. Jotain tuossa kieppeillä kumminkin.
+ Hyvä koostumus, kiva käyttää!
- Vaalein sävy ihan liian tumma! Jos olet meikäläisiä etkä löydä millään tarpeeksi vaaleaa meikkivoidetta, ei tämä ole sinulle. Tämä sopisi varmasti Nude-meikkivoiteen kanssa hyvin, joten jos käytät sitä, kannattaa ehkä kokeilla tätä kaveriksi.
- Valoefekti ei kyllä toimi omasta mielestäni kovinkaan hyvin, tosin sekin voi johtua tuosta sävyn tummuudesta...
Muuta: Valokynä ei siis ollut huono, se ei vain sopinut minulle. Monen olen kuitenkin kuullut tätä kehuvan. :) Tummuus oli ainut ongelma. Varmasti on hyvä jos on vähän tummaihoisempi kuin minä.

Minulla nuo voiteiden tummuudet vielä näkyvätkin varsin selkeästi, kun hiukset ovat niin vaaleat. Jos hiukseni olisivat tummat, Nude-meikkivoide tuon valokynän kanssa ei varmaan näyttäisi pahaltakaan vaikka ihoni onkin tosi vaalea. Mutta hiusteni takia haluan pitää kasvoni mahdollisimman neutraalin värisenä. Pienikin oranssisuus oikein paistaa valkoisen tukan kanssa. ;D Ja ihan oikeasti, mikään ei ole kamalampaa kuin oranssi naama ja platinablondi tukka...! Jos on kalkkilaivan kapteeni mutta omistaa tummat kutrit, nuo Lumenen muutkin tuotteet voivat näyttää varmasti hyvältä. Minä näytän niillä idiootilta.

Saa suositella VAALEITA valokyniä jos sellaisia tiedätte. ;D

3 kommenttia:

  1. Olenki kuullu tuosta meikkivoiteesta vaan hyvää kommenttia oikeestaa, joten pitääköhän se hommata itellekki tuo vielä joskus ;) nimittäin haen sitä blur efektiä juurikin meikissä ! :) mulla on tuo valokynä ollut nyt käytössä muutaman viikon ja joo, kyllä hyvin hehkuu kasvot valoa mutta tuo jotenki on kuivaa/tönkköä ja jää rajat vaikka kuinka sen levittää.. Mulla on ollut vaan kaks valokynää koskaan käytössä ja eka oli jostai yves rocherilta tilattu ja sekin oli aika pliisu. Joten vinkkejä mullekkin :) mullakin vaalea iho.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1: suosittelen kyllä tuota meikkivoidetta todellakin! :) hyvää tavaraa! Musta tuntuu ettei mun kasvot edes pahemmin hehku tolla lumenen valokynällä... :D rajoja ei mulla kyllä jää et levittyy hyvin. O_o tuo tummuus ny on se ongelma... :D kumpa ny jostain löytys hyvä valokynä!

    Ano2: kiitooss :3

    VastaaPoista