Sivut

28.9.2014

Kuvailua ja kirppistelyä!

 Viime viikonloppuna olin Saapaskoulutuksessa Sievissä. Oli kyllä mukava viikonloppu! Kyllä tuo Saapastoiminta kuulostaa juuri sellaiselta mitä haluaisin tehdä. Ensi kesänä sitten Kalajoen Juhannus kutsuu mua, ensimmäistä kertaa elämässäni ja silloinkin toimin vapaaehtoisena Saappaassa. :---D Hassua ettei ole tullut käytyä Kalajoen juhannuksessa vielä koskaan vaikka asun niin lähellä. Suurin osa Ylivieskalaisista nuorista menee aina sinne mutta meitsi ernuilee aina jossain muualla.

 1. Saappaassa pelasimme HALLIGALLIA, siis ihan loistava peli! Pakko kyllä hankkia itsellekin. Onko joku muu pelannut? 2. Nipsuli♥ 3. Luokallemme tuli uusi oppilas näin keskenkaiken sekaannuksien vuoksi ja luokkalaiset oli tehneet tommoisen liitutauluun. ;D 4. Ihan samperin kylmää on ollut joten nyt on sitten villasukat ja säärystimet otettu käyttöön. Nuo säärystimet ovat muuten Nepalilaista käsityötä, maksoivat 15 euroa että eipä ole hinta eikä mikään käsityölle. Ostin oman parini Myllykahvilasta kesällä, tuotot menevät tietenkin Nepalilaisille. :)

 Viime maanantaina käytiin Harrin kanssa vähän kuvailemassa auringonkukkia ja vähän muutakin. En kyllä sitten saanut kovinkaan häävejä kuvia kukista ja pimeäkin tuli niin äkkiä!


 (c) Harri



 Syksyllä on kyllä tunnelmaa kun tulee pimeä. :)

 1. Keskiviikkona alkoi sitten järkyttävä räntäsade... Meillä oli vielä liikuntapäivä Centrialaisten kanssa joten pelattiin jalkapalloa tuolla urheilukentällä. Tai siis osa luokasta oli joukkueessa ja osa sitten kannustamassa. Meitsi ei oikein tuosta jalkapallosta perusta joten olin sitten kannustamassa. :---D Oli aika märkää meininkiä! 2. Vauvelit♥ 3. Naama. 4. Auringonkukkasia vielä.


 Olen kiertänyt kirppareitakin tällä viikolla pitkästä aikaa. Olipa ihanaa käydä! Kaikkea kivaa sitä halvalla löytyy. Pitäisi ottaa taas tavaksi käydä vaikka kerran kuussa kiertämässä kirpparit.

Pallomekko 10€ Kirppis Paratiisista.
Peplumhelmainen pitsipaita 4€, musta vyö 1€ ja Disney-juomalasi 2€ Juurakon kirppikseltä.
Naisten kauluspaita 2,50€, PMMP - Kuulkaas enot! 50snt, ja Disney-muki 50snt Kirppis Ruususelta.

Pajuuuu. :3 ♥

Nyt viikonloppuna ollaan harrin kanssa laitettu kämppää uuteen kuosiin! On tullut ostettua tässä alkusyksyn aikana uusia kivoja juttuja, teempäs kunnon kämppäpostauksen vielä erikseen. Uutta mattoa jo vähän näkyikin noissa kirppisostosten yhteydessä. :)

10 kommenttia:

  1. YYH oon kade tosta kauluspaitalöydöstä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iteki oon niin haikaillu tollasta punasta ja olishan se pitäny arvata että löytyy just kirppikseltä. ^^D Ja halvalla!

      Poista
  2. kiva postaus ja ooh odotan asuntopostausta! 8D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkinnn että täällä on valmista ja pääsen räpsiin kuvia valmiista kämpästä! ^^

      Poista
  3. Oon kattellu ihan kaipaavasti tuota Halligallia kaupoissa kun pelasin sitä joskus eskarissa, paras peli!
    Oot löytäny ihan sun näkösiä kirppisvaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niiiin hyvä peli! Pakko saaja itelle. :D Harrilla on tosi hyvät refleksit et veikkaan että se voittaa mut aina kuhan oppii tuon pelin......!
      Ja joo kyllähän tuolta kirpparilta taas löyty ;D Pitäs käydä useemmin...

      Poista
  4. oij, kivoja löytöjä ! Pitäis käyä useemmin kirppiksillä, aina meinaan löytyy jotain kivaa ! (: kirppis ruusunen on kyllä huippu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyy! Mäkin käyn ihan liian harvoin mut kyllä mieli lepää sit kun pääsee. :)

      Poista