Sivut

27.5.2013

Maximekko - Cool or not ?

Tulen tämän asian kanssa kyllä todella jäljessä, mutta pitäs pienistä. Ajattelin kuitenkin tulla tekemään vähän vaatepostausta, tällä kertaa liittyen maximekkoihin. En ole niistä pahemmin koskaan perustanut, mutta nyt ne tuntuvat ihan kiinnostavilta. En tiedä mitä mielikuvia maximekko ennen minussa herätti, muttei ainakaan mitään positiivisia. Puhun nyt yläasteajoista, jolloin maximekko olisi ollut lähinnä nolo vitsi. Jossain vaiheessa muotiblogeissa ja -lehdissä, sekä ihan tavallisessa katukuvassa alkoi näkyä maximekkoja, ja kohta ketjuliikkeet olivat niitä täynnä. Kyllähän se mieli mullakin muuttui ja oon pitänyt näitä jo ihan hienoina siitä lähtien kun ne muotiin uudestaan tulivat, mutta vasta nyt olen alkanut haaveilla omasta mekosta. Ja mikä olisikaan kesällä helpompi tapa pukeutua kuin maximekko? Itse ainakin tykkäisin mahdollisimman värikkäästä ja kuviollisesta kuosista, koska maximekosta voisi yksivärisenä tulla melkoisen tylsä, ainakin ilman asusteita. Ja asusteet ovat mun mielestä kesällä vähän rasittavia, kuumalla ilmalla on mukavampi olla ilman turhia koruja ja hattuja ja huiveja. :-D Tsekkailin vähän H&M:n ja Gina Tricotin tarjontaa (jälkimmäisestä ei löytynyt mitään kivaa) ja laitankin tähän nyt sitten suosikit, kaikki siis Hennesiltä:


Kaksi ylintä ovat samaa mallia ja kuosi ainakin on minulle mieluisa kummassakin. :----D Hintaa noilla oli kakskymppiä kipaleelta, että ei kovin paha. Tuskin halvemmalla saa mistään, koska onhan noissa maximekoissa kuitenkin enemmän sitä kangasta mikä maksaa.
Vaaleanpunainen mekko oli vähän hintavempi, viisikymppiä mutten sitäkään pidä kalliina juhlavasta maximekosta. Toi olisi ainakin kiva lisä mun juhlamekkokaappiin, eikä kukaan voisi valittaa siveettömyydestä. Tähän kyllä kaipaisi niitä koruja, mutta niin juhlavaatteet yleensä. Paras juhlavaate on mun mielestä yksinkertainen, jota saa kuitenkin muokattua erilaisten korujen ja vaikkapa hartiahuivien avulla. Näin mekko sopii moniin juhliin, kun siitä saa tehtyä aina vähän erinäköisen. :)
Viimeinen mekko on ehkä suosikkini, silläkin hintaa kaksikymppiä. Täydellisen kokonaisuuden saisi ballerinoilla ja jonkinlaisella vyöllä. :) Ainakin mun mielestä tuo mekko oikein huutaa sitä vyötä tuohon tissien alle. Valikoimasta löytyi vielä yksi helmi:


Niin hieno ! Harmi vaan että aito satiinimekko maksaa 149€.... :-D

Mitäs te ootte mieltä noista maximekoista? Ei tule jokaisella vastaan mutta on silti trendikäs, kuulostaa minun mielestä hyvältä!

4 kommenttia:

  1. nää maximekot ei ihan oo mun juttu... mutta ehkä jonkun toisen päällä vois olla tosi cool :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä itekään osaa sanoo sopisko mulle, mut voishan sitä ainakin kokeilla :D

      Poista
  2. mun mielestä suurin osa on rumia, mutta joillekkin ihmisille sopii hyvinkin.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä nuo kuviolliset on kivoimpia :) Ja en kyllä itekään usko että ihan joka jannulle sopii, mut voishan tuommosta kokkeilla joskus jos tulee kiva vastaan..

      Poista