Sivut

5.1.2015

Ongelma: Ajankäyttö!

Nyt iski inspis! Kirjoittamiseen siis. Kello on 6:55, menin eilen tosi aikaisin nukkumaan koska tänään olisi jo 9:30 autohuolto. Ehkä se kympiltä nukkumaan oli vähän liian aikaisin mutta melatoniini teki jälleen tehtävänsä ja simahdin kuin saunalyhty. :) Mutta joo! Tässä mieleeni tuli asia joka varmasti koskettaa meistä kaikkia, etenkin täysi-iän ylittäneitä ja kotoa pois muuttaneita. Kuvitan postauksen viimepäivien ja uudenvuoden kuvilla. Oltiin tosiaan uusivuosi saappailemassa Kalajoella ja nyt olen viettänyt harvinaista laatuaikaa itseni kanssa koko viikonlopun Täydellisiä naisia katsellen. :)


Ongelmani koskee AJANKÄYTTÖÄ. Tuntuu että päivät vain juoksevat ja minä niiden mukana, yrittäen pysyä matkassa mukana ja saada kaiken tarvittavan tehtyä. Jollain muullakin samanlainen tunne?


 Koulupäivä kestää suunnilleen joka päivä 8:00-15:30. Sen jälkeen ei yleensä jaksa alkaa hirveästi tekemään mitään suurempaa. Keskiviikkoisin on lisäksi kerho klo 16-17, silloin ei varsinkaan jaksa tehdä yhtään mitään. Perjantait ovat vapaita joten viikonloppu ainakin on pitkä. Monesti tulee joka viikko koulun jälkeen jotakin tähdellistä tehtävää, pitää mennä johonkin tapaamisiin tai sitten olen sopinut meneväni kaverin kanssa lenkille. Tai jotain muuta tällaista. Pieniä juttuja jotka nopeasti täyttävät kalenterin.
Jos on jotain asiaa virallisiin toimistoihin tai johonkin pitää soittaa, on se pakko suunnitella perjantaille kun olen tuolla Raudaskylällä asti koulussa. Sieltä ei kerkeä välitunnilla ajeleen Ylivieskaan. Soittaa voi toki välitunnillakin mutta silloin kun pitää MENNÄ johonkin niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin se perjantai, koska toimistot ovat vain neljään asti auki. Ja koska olen kuski, menee yli neljään että saan kaikki heitettyä koulun jälkeen kotiin.

Kämpille kun lopulta pääsen, en jaksa paljoa muuta kuin istua koneella, ellei sitten oli juurikin jotain sovittua menoa (joita aina tuntuu eksyvän sinne kalenteriin ihmeen paljon. :D) Silloin kun ei ole menoja koulun jälkeen, sitä vain haluaa löhötä rauhassa blogeja lukien ja edellisen päivän salkkareita katsellen. Näen vapaa-ajalla tosi paljon kavereita ja silti tuntuu että pitäisi nähdä enemmänkin, koska kavereita vain sattuu olemaan paljon. Koulutehtäviäkin tulee aika paljon ja koulun sähköpostia pitää muistaa käydä lukemassa joka päivä. Sitten pitäisi siivota ja tehdä muutkin kotityöt ja tietysti pitäisi kokkailla mutta minulla ei siihen mielenkiinto riitä kun koulussakin saa jo oikean ruoan. Syönkin yleensä vain koulun jälkeen leipää ja rehellisesti kyllä syönkin ihan liikaa leipää. :D Sitten pitäisi ehtiä joskus itsekin kirjoitella blogia ja lukea myös muiden blogeja. Tässä asiat joita teen normaalisti koulun jälkeen. Viikonloppuisin on yleensä hirveästi menoa ja näen ihmisiä tai käyn kotona tai sitten käydään Harrin kotona. Yleensä myös suurimmat kämpänsiivoamiset tapahtuu aina viikonloppuisin jos vain ehtii ja on inspiraatiota. Näihin aikani kuluu joka viikko.

Mutta mitä HALUAISIN tehdä enemmän tai paremmin? Haluaisin harrastaa uintia, joka on sellainen liikuntamuoto josta oikeasti tykkään. Joulukuussa ennen lomaa käytiinkin pari kertaa. Haluaisin myös syödä hyvin ja terveellisesti, koska silloin jaksaa paremmin ja on virkeämpi. Olen huomannut! Kun mättää pizzaa tai muuta rasvaista kebabbiloista, on olo seuraavana päivänä raskas ja väsynyt. Ja silloin sitä ei jaksa kokatakkaan ja taas tulee syötyä jotain helppoa = epäterveellistä ja oravanpyörä on valmis. Terveelliseen ruokaan kuluu aikaa.
Haluaisin myös pelata enemmän Simssiä (:D) nyt kun minulla se nelonen on, mutta katsoa myös erilaisia sarjoja. Täydelliset naiset aloitin viime maaliskuussa ja hitaasti mutta varmasti olen niitä katsonut ja nyt olen seiskakaudessa menossa. Välillä on tullut kuukaudenkin tauko etten ole katsonut ollenkaan! Haluaisin myös lukea kirjoja, sitä en nykyään enää tee ollenkaan. Ala- ja yläasteella olin kunnon lukutoukka mutta pikkuhiljaa se vain jäi ajanpuutteen vuoksi. Haluaisin blogiakin päivittää huomattavasti useammin. Ja olisihan tässä projektiakin kämpässä kun pitäisi käydä kaikki turhat tavarat läpi, osan olenkin jo käynyt mutta olisi kiva saada homma päätökseen joskus. Ja ainiin tietenkin se parisuhde, pitäähän siihenkin jossain välissä panostaa! Ja meinasihan tuo valokuvauskin unohtua, joka on ollut rakas harrastus vuodesta 2007 mutta jota en ole vähään aikaan kunnolla harrastanutkaan.

Ongelma ei ehkä ole se, että on liikaa tekemistä vaan se, etten vain osaa pelata yhteen ajan kanssa ja suunnitella. En saa asioita tehtyä koska tulee eksyttyä liian paljon koneelle jonnekin turhista turhimpaan Iltasanomiin tai Facebookiin ihan vaan selaamaan. Ja siihen saattaa humpsahtaa koko ilta, hups! Kun ei vain saa persettä ylös penkistä enää siinä vaiheessa kun on saanut syötyä ja katsottua Salkkarit ja luettua blogit. Sitten iskee väsy ja laiskuus. :----D

Kaikkea ei ole mahdollista tehdä mitä haluaisi, mutta olisi kiva ehtiä tehdä mahdollisimman paljon niitä asioita joista nauttii, ja taas ne pakolliset asiat kuten kotityöt ja ruoanlaitto ja laskujen maksu ym. olisi kiva saada pois alta aina vaivattomasti. Kun nyt jo on ajankäytön kanssa onglemia, niin mitä se on sitten kun varsinaiset ruuhkavuodet alkavat lasten pullahdettua maailmaan? Mikäli niitä nyt aion hankkia. ;D Nyt kun koulu taas keskiviikkona alkaa, jatkuu taas arki ja ajankäytölliset ongelmat tuleva esiin. Jotain tolkkua pitäisi niihin kyllä saada mutta miten! Tuntuu tosiaan, että aikaa kaiken pakollisen lisäksi on tasan yhdelle harrastukselle. Joko kokkaan ja uin TAI sitten harrastan blogeja TAI sitten katson sarjoja ja luen TAI valokuvaan ja muokkaan kuvia. Kaikkea ei voi mitenkään mahduttaa omaan elämään, vai voiko? Ja jos mahduttaa, ei pysty keskittymään mihinkään niistä täysillä. Yhden voi toki valita ja tehdä sitä sitten kunnialla. Että joo!

 Ottakaahan kantaa! :)

4 kommenttia:

  1. Joo.. Mulla on monesti sama homma ettei mitään kerkee tekemään. Yllättäen aina viikko ennen tenttiä. :D Mutta sitte välillä on taas muutaman viikon mittasia kausia, jolloin sitä aika tuntuu olevan IHAN liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo ja siltiki tulee vaa istuttua kämpillä ku on noita aikoja kun OLIS sitä aikaa. xD Ja sit ku alkaa tehtävien palautuspäivien deadlinet paukkuu nii aapuuuvaaa.....

      Poista
  2. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän jaksaakin tehdä. Jos asennoituu siten, että esimerkiksi koulupäivän tai siivouksen läpivieminen on saavutus, on houkutus lössähtää loppupäiväksi suuri; "oon tehnyt sen mitä pitää, nyt voin levätä". Ja joo, ei siinä mitään, saahan sitä levätä. Se vain jää helposti päälle, been there done that. Mutta jos vaikka koulupäivän jälkeen lähteekin suoraan sinne lenkille tai vaikka siivoaa, lähtee pyörät pyörimään. Mä ainakin huomaan olevani paljon energisempi sellaisina päivinä, jolloin oikeasti teen asioita sen sijaan, että vain lojuisin kotona, vaikka fysiologisestihan kotonalojumiseen kuluu vähemmän energiaa. Oon myös huomannut, että mitä enemmän tekee ja liikkuu, sitä enemmän tekee mieli terveellistä ruokaa. Ja kun syö terveellistä ruokaa, jaksaa taas enemmän ja tadaa, orava sai uuden pyörän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta!! Kaikkihan sitä sanoo että pitäis heti vaan jaksaa alkaa tehdä asioita koulun/töiden jälkeen koska kun siinä vaiheessa lösähtää, ei siitä pääsee ylös enää sinä päivänä. :D Niin petollista. Ja mulla kun on pahimmat hulinapäivät ja hirveästi menoa, oon myös energisempi! Joten silloin kun on luppoaikaa, pitäis vaan saada tehtyä niitä asioita mitä haluaakin. Yleensä harvinaisen moni asennoituu niin että kun on käynyt koulussa ja siivonnut kämpän, siinä on tarpeeks! Mutta jos sitä aikaa on niin kannattaahan sitä käyttää johonkin niin aika kuluu tehokkaasti eikä kulu hukkaan niinkuin iltasanomia lueskellen. Tietenkin välillä tommonen turha luppoaika tekee hyvää. :)

      Poista