Sivut

23.1.2015

Vuoden albumit 2014

Viime tammikuussa kirjoitin postauksen lempilevyistäni vuodelta 2013. Kuuntelen paljon musiikkia ja juurikin niitä kokonaisia levyjä, varsinkin lempiartisteilta ja -bändeiltä. Tykkään myös kokeilla uusia ja kuuntelen paljon ihan randomlevyjäkin jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta mutteivat sitten välttämättä iskekään. Spotify on ihan paras kun siellä kaikki levyt on laitettu niin selkeästi! Mulla on ollut Premium jo kauan enkä varmaan enää selväisikään ilman. Vaikka onhan se suolaista kun 120e joutuu vuodessa maksamaan, tosin kymmenen euroa kuussa ei enää tunnu missään. En ole mikään levyarvostelija mutta nämä ovat nyt sellaisia omia kokemuksia ja tuntemuksia näistä lempilevyistäni viime vuodelta. :D Linkkaan muutaman lempibiisin myös jokaiselta levyltä.


Happoradio - Elefantti
 
 Olen kuunnellut Happoradiota vuodesta 2009. Aika hauskasti se kuuntelu lähti, laulettiin jotain uutta Singstaria vappuna kavereiden kanssa ja siinä oli Hirsipuu ja Che Guevara. Tykkäsin niistä ihan hirveästi ja tutustuin sitten bändiin tarkemmin. Kyllähän esim. Tavikset ja Unelmia ja Toimistohommia olivat tuttuja jo aiemmin mutta muuten en Happoradiota ollut kuullut. Ja tuosta keväästä lähtien on Happoradio mukanani kulkenut ja kolmella keikallakin olen ollut. 8)
Elefantti-levy on kyllä ihan taattua ja tuttua Happoradio-laatua. Omasta mielestäni sanoitus on parantunut ekoista levyistä ja ehdottomasti Akin ääni myös. Minun on vaikea sanoa tästä levystä mitään ihmeellistä kun Happoradio ei mitenkään erityisesti ole uudistunut, vanhalla tyylillä mennään mutta taidokkaammin ja pieniin yksityiskohtiin on keskitytty enemmän.


30 Seconds to mars - 30 Seconds to mars 

 
30 Seconds to Marsiin tutustuin ystäväni kautta. Tykästyin tähän ensimmäiseen levyyn ja toinenkin oli hyvä, mutta uudemmat eivät ole oikein sytyttäneet. Genressa on nimittäin tullut hieman muutoksia popimpaan suuntaan ja se ei ole ollut hirveästi makuuni. Mutta tämä ensimmäinen levy on niin hyvä!  Kuuntelin tätä paljon kävellessäni lukioon viime talvena. Harmikseni levy tuottaa pieniä flash backejä vuoden takaiseen, kun äitini veteli viimeisiään ja voi huonosti. Ne tunteet tulevat aina elävästi mieleen kun kuuntelee biisejä, joita silloin kuunteli. Varmasti teilläkin on muistoja, jotka tulevat todella elävästi mieleen kun sattuu kuulemaan jonkun niihin aikoihin viittaavan biisin. Onneksi näitä on myös tosi positiivisiakin muistoja. :) Tästä levystä yritän nyt saada alitajuntaani positiivisemman version, kun aina tätä kuunnellessa tulee ne ajat mieleen kun istuin itkien äidin sairaalavuoteen vieressä. Kuuntelin tätä levyä aina sairaalaankin mennessä. Hitsit että olen kyllä onnistunut saamaan tähän levyyn negatiivisia muistoja. :D Minunhan piti mennä näiden keikallekin viime maaliskuussa mutta peruin sen ja myin lippuni että saan olla äidin kanssa. Keikka oli kai joskus maaliskuun alkupuolella ja äitini kuoli sitten 18. päivä. Onneksi en lähtenyt Helsinkiin kun noina päivinä äidin tila muuttui niin radikaalisti. Tämä levy on siis oikeastaan todella tärkeä minulle juuri näiden vaikeiden muistojen kautta.



Stam1na - Viimeinen Atlantis
En ole kuunnellut oikeastaan ikinä mitään raskasta musiikkia. Harrin innostamana kuuntelin hänen oman suosikkilevynsä Stam1nalta ja tykästyin kyllä tähän. Muutenkin olin alkanut pitämään raskasta musiikkia hyvänä, ehkä korvat alkoivat tottua siihen kun Harri on kuunnellut. Onhan se ollut erilaista kuunneltavaa ja myös haastavaa koska minun korvani ovat tottuneet hyvin pop-painoitteiseen musiikkiin. Kaikki raskas kuulostaa hyvin samanlaiselta vaikka tottakai niissäkin biiseissä on paljon eroja. Tämä Stam1nan Viimeinen Atlantis on ihan loistava. Sanoitukset ovat käsittämättömän hyvät. Levy ottaa kantaa nykyiseen kulutusyhteiskuntaan ja se on ongelmiin. Kyllä minun piti tietysti lukea sanoituksia netistä kun ei niistä aina saa selvää, tai sitten se johtuu vain siitä etten tosiaan ole tottunut kuuntelemaan tällaistä. :---D Jos siellä ruudun toisella puolella on raskaan musiikin kuuntelijoita, saatteko hyvin selvää sanoituksista? Ainakin tällä suomenkielisellä on ollut hyvä aloittaa. ^^ Ja eipä tämä Stam1nakaan enää edes kuulosta kovin raskaalta kuten aluksi! Kyllä pitää sanoa että tämä kuuluu parhaisiin löytöihin viime vuodelta. Ilman Harria en olisi ikinä löytänyt joten kiitos Hare!




Kasmir - AMK Dropout
 
Sitten mennään taas niin poppilinjalle kuin mahdollista. Kesällä soi Vadelmavene ja RAKASTIN sitä. Niin hyvä! Ja erilainen. Ja minäkin tosiaan mietin alussa että eihän siinä mitään suomea lauleta. Ei mitään hajua mitä kertosäkeessäkin laulettiin. Googlasin sanat ja nykyään menee koko biisi ulkoa. Vadelmaveneestäkin tulee muuten flash backejä mutta mukavia sellaisia, viime kesänä Myllykahvilassa työskennellessäni tämähän kuului radiosta koko ajan. :) Kasmirilla on hyvin persoonallinen tapa laulaa, ei toista tällaista miespopparia suomesta löydy. AMK Dropoutia odotin kuin kuuta nousevaa ja levyltä löytyy hyviä biisejä. Pari vähän heikompaa mutta tämä onkin debyytti joten annan anteeksi. Niin hyviä helmiä tästä kuitenkin löytyy! Seuraavaa levyä odotellessa. Kannattaa kuunnella edes mielenkiinnosta tämä levy. 8)


Haloo Helsinki - Kiitos ei ole kirosana
 
Qstockissa Haloo Helsinki! ilmoitti että elokuussa tulee uusi sinkku ja syksyllä levy. Olin ihan ällikällä lyöty kun tuntui että vastahan se Maailma on tehty meitä varten ilmestyi viime vuonna. :--D Hyvin on HH pistänyt pyörät pyörimään ja tehnyt lyhyessä ajassa ihan loistavan levyn. Voisin sanoa tätä lempilevykseni koko vuodelta. ihan käsittämättömän kova. Ellin laulutaito on ottanut niin suuria harppauksia ensimmäisiltä levyiltä ja tässä saadaankin kuulla jo todella loistokasta laulua. Beibi oli ihan mahtava sinkku ja kyllähän se ihan mahtavan vastaanoton saikin. Kuuntelin sen heti ilmestymispäivänä aamulla keittiönpöydän ääressä puhelimesta ennen töihin lähtöä. Pitkästä aikaa rakkauslaulu jonka sanoitukset olivat mielenkiintoiset. :) Ja koko levy kyllä löi laudalta kaikki aikaisemmat levyt. Tästä paremmaksi on enää vaikea päästä. Joka kerta on vaan parempi levy tullut, joten mitähän seuraavaksi. ;D Loistavaa, Haloo Helsinki! Tyyppien lyriikat ovat jo todella hyviä ja niissä on oikeasti sanomaa. Ja Pulp Fictionissa mainitaan vielä mun nimikin, jee! :D




Nickelback - No Fixed Address
 
Nickelbackiltä tuli levy tässä loppuvuodesta ja kuuntelin tätä joululomalla. En ole ihan hirveästi kerennyt perehtyä mutta muutaman kuuntelukerran perusteella tykkään kyllä. 8) Eipä ole kyllä sen kummemmin sanottavaa, perus Nickelbackiä! She keeps me up on on mainittava, ihan törkeen hyvä ja erilainen biisi Nickelbackiltä! Linkkaan sen tuohon alas.


LP - Forever For Now

Joskus syksyllä 2012 radiossa soi Into the wild-niminen biisi LP:ltä ja tykkäsin siitä ihan hirveästi. Levy tuli ulos vasta 2014 ja pääsin vihdoin kuuntelemaan. LP:llä eli Laura Pergolizzillä on ihan uskomaton ääni joka yltää niiiiin korkealle. Ärsyttävää yrittää etsiä mitään tietoa laulajasta kun ihan sama minne kirjoittaa LP tulee vain löytäneeksi vinyylilevyjä. ;D Tuolla albumin nimellä löytyikin sitten jo paremmin. Kannattaa tsekata!


Sellasia löytyi kuuntelulistalta viime vuonna. Oletteko kuunnelleet samoja levyjä? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti