Sivut

25.12.2013

Meidän joulu 2013

Huhheijjaa, oon niin oottanu tätä lomaa! Ihanin tunne kun ei oo mitään työn alla. Aijon löhöillä koko loman ja myös siivoilla. Loma alkoikin kivasti Kalajoella ja maanantaina tulin kotiin joulusiivoilemaan muiden kanssa. Illalla käytiin veljen kans mutka isällä, jossa oli meidän mummukin. Ja joulu oli oikeen mukavainen, otinkin aikas paljon kuvia.

Jouluyö oli kyllä aika perseestä kun nukahin kympin jälkeen ja heräsin tunnin päästä puoli kakstoista. Ja seuraavan kerran unta sain seiskalta aamulla. Että menipä hyvin taas! Onneks en kuitenkaan ollu koko aattoa ihan väsyneenä. Näin kävi viime joulunakin. Sitte ku jaksoin nousta ylös puoli yhentoista aikoihin niin oli aamupuuro ja tein salaattia illan jouluaterialle sun muuta pientä.






Pahastipa se näytti ensin että tulee musta joulu mut onneksi sitä lunta sitten tuli enemmän, vaikka kelit olikin aikalailla plussan puolella. Sai sitä joulufiilistä kun sato lunta kivasti. :)

Päivällä oli joulusauna ja värjäsin tuota pinkkiä samalla lisää. Nyt on hyvä kun latvoissakin on kunnolla!

 Käytiin myös mummun ja papan haudalla viemässä kynttilät. Jatkoin siitä sitte Harrin porukoille ja olin siellä pari tuntia. Sain myös lahjoja siellä, en osannu yhtään oottaa! :3 Ja Karita oli niin ihana ku meinas ruveta itkeen ku sai läppärin! Oli kyllä niin paras reaktio. :D

Meidän joulukuusi!





 Harrin kotona vähän hienompi kun oli oikea.





Illalla oli luvassa sitten se jouluateria. Mun kummatkin tädit oli meillä, toinen toi mukanaan lapsensa ja toinen ukkonsa. Meillä ei oo ikinä ollu näin hienoa jouluateriaa, oli aikamoista hienostelua sen ruuan kanssa. Mut kaikki oli kyllä tosi hyvää, maha kiitti kovasti!



Kattaukset !

Alkuruoat:

 Kolmenlaista kalaa.

 Tässäkin tuo lähin oli jotain kalaa ja tuo kakun näköinen jotain poroa. Mulla on niin hyvin hallussa nää. :D

 Leipiä ja päällä jotain kalasysteemiä.



 Rosolli ja salaatteja.


 Jouluolutta, skumppaa ja punkkuakin maisteltiin ja kaks viimestä oli ainakin hyviä! Join noita kahta lasia varmaan 2-3 tuntia. :D Ei oikeen alkoholi + joulu oo mun juttu. Siks en tuota jouluolutta ottanut kun noissa kahdessa lasissa oli ihan tarpeeks. Ja kyllähän kaikki noita nätisti joi, ei meillä mitään kännijoulua ollut. ;D Meillä vaan tykätään hienostella viinien sun muiden kanssa.

Mun alkuruokien annos! Piti maistaa kaikkea vähän ja tuntui et noistakin tuli jo maha täyteen.

Sitten pääruoan vuoro jossa oli tietenkin perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja lanttulaatikkoa sekä kinkkua. Josta unohdin ottaa kuvan.


 Aika säälittävä tää mun pääruokalautanen mut oli maha kyllä jo niin täynnä!

Ja olihan meillä vielä jälkiruokakin ja jälkiruokakattaus:




 Omnomnom♥

Illemmalla oli vielä erikseen tämmösen syöntiä. Sisällä viittä eri juustoa, suklaita, viinirypäleitä, pipareita ja tuc-keksejä. Juustojenkin maistelua tykkäävät nämä meidän aikuiset harrastaa. :D Tykkään kyllä minäkin, mut näistä juustoista ei mikään ollut niin hirveän hyvää. Ehkä liian vahvan makuisia vielä mulle.

Syönnin jälkeen jaettiinkin lahjat ja kaikille oli kyllä hulluna lahjoja. Meidän perheellä ja sukulaisilla on kyllä tapana ostella tosi paljon lahjoja. Mäkin pystyin tänä vuonna ostamaan lahjoja enemmän kun tuli veronpalautukset. :) Menikin lahjoihin melkein 200€ mikä on kyllä paljon kun edellisinä vuosina mennyt paljon vähemmän. Tämän viikon aikana kuvaan vielä kaikki lahjat ja niistäkin sitten postausta luvassa!

Oli kyllä oikein mukava ja ihana joulu kaikenkaikkiaan. Kaikki oli niin viimesen päälle. Kova härdellihän tässä on ollut mut nyt onkin sitten ihana rentoutua loppulomaksi. Tähän vielä muutama vanha kuva menneistä jouluista jotka löysin aattoyönä kun katselin valokuvaalbumeita:

 Mummu, pappa ja mun äiti ja täti! Kuvat taitaa olla joululta -67.


 Vähän uudempaa matskua. Pienenä soitin aina pianolla yhteisesti joululaulun ja muut lauloin mukana. :) Meillä oli silloin joulua viettämässä aina meidän perhe + mummu ja pappa ja molemmat mun tädit + joskus aina joitain muitakin on käynyt. Ilman mummua ja pappaa on ollut vähän outoa viettää joulua, tää oli jo kolmas ja siihen alkaa vihdoin tottumaan. :)

Loppuun vielä minä ja ihana lahja Harrilta ! ♥
:33333 Loput lahjat postaan heti kun ehdin ne kuvata päivänvalossa!

Oikein ihanaa ja rentouttavaa joululomaa kaikilla joilla sellainen on, kun jouluja en nyt ehtinyt teille toivotella. ;D ♥

5 kommenttia:

  1. Tosi hyvät noi uuden väriset hiukset ja nälkä tulee katsellessa noita ruokakuvia :D
    p.s. osaatko soittaa pianolla vielä joululauluja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, määki tykkään kyllä kovasti tästä tukasta nyt ^^ Ja kyllä maha kurni ku ootin koko päivän aamupuuron jälkeen illan ateriaa :D
      PS: En oo osannu soittaa enää kymmeneen vuoteen, sillon kun soitin niin olin 6-7 v. ja sillonkin se mun soitto oli semmosta yhellä kädellä soittamista, en käyny ikinä pianotunneilla tai muutenkaan niin paljoa soitellu, mut aina välillä opettelin korvakuulolta jotain joulu- ja lastenlauluja. :D Se soitto sit jäi kun muutettiin 2002 jyväskylään ja piano jäi tänne kotiin, takas kun tultiin niin empä mää enää soitellu. Harmi sinänsä kun jos oisin koko lapsuuden soittanu ja vaikka mennyki johonki pianotunneille niin voisin olla nyt hyvä siinä!

      Poista
  2. Oi ihania kuvia! Nuo sun hiukset on tollaset ihanan hattaraisen väriset! :)
    http://stereotigerr.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se oli vähä tarkotuski et just hattaran väriset. ;D
      Ja luenkin jo sun blogia! :D

      Poista
    2. Haha joo oon vaan aina tottunu laittamaan sen tohon nii aina teen sen :D

      Poista