Ajatuksia

Kylläpäs tää kirjottaminen on vaikeaa kun ei tiedä mitä pitäis sanoa! Viikko ja kaksi päivää on äidin lähdöstä aikaa ja voin sanoo et ikävä kalvaa... On ollu niin paha mieli nyt aamulla etten oo vieläkään päässyt lähteen kouluun. Seuraava tunti alkaa 12:40 että toivottavasti jaksaisin mennä. Välillä vaan on niin paha olla. :( Mutta onneksi koulussa on opettajat ymmärtäneet niin hyvin ja sanoneet että teen sen mukaan kuin jaksan.

Meillä on käynyt vieraita kotona ja olinkin koko viime viikon oikeastaan vaan kotona perheen kanssa ja olihan siellä meidän tätikin ja etelästä tuli Olgan kummitäti joka oli äidinkin hyvä ystävä. Hän oli meillä kaksi yötä ja kyllähän se helpotti kun joku hoiti ruoat ja oli muutenkin siinä mukana! Tädin kanssa käytiin äidin papereita läpi ja siinä kesti kauan... Olihan se vähän hassua löytää lappuja 90-luvulta joissa päätettiin mun ja pikkuveljen huoltajuudesta! Ikkää niitä lappuja nähnykään mutta säästettiin nekin vielä kun Osku täyttää 18 vasta kesäkuussa. Seki raukka on nyt ilman laillista huoltajaa kunnes täyttää 18. x___x Mutta oli niin mukaava kun vieraita kävi tuomassa surunvalitteluja, kahviteltiin ja muisteltiin äitiä ja kuulin kaikkia hauskoja juttuja äidin nuoruudesta.

Ylläolevat kuvat on Tk:ssa otettuja kun kävin äitiä moikkaan, äidistäkin mulla on kuvia sairaala-ajalta mutten pysty niitä täällä julkaisemaan. Eikä äiti olis varmasti itsekään halunnu että niitä kuvia tungetaan yhtään mihinkään.

 Äidille laitettiin kynttilä palamaan kotona... :'(

Käytiin myös äitin kuvia läpi elämän varrelta.

 Harrin pikkusisko Laura teki kuvisryhmän kans mulle tämmösen, kiitos♥ Itkuhan siinä pääs kun sain ton!

Mäkin oon saanu paljon kukkia kämpille. Kiitos paljon muistaneille♥

Oli eilen jokseenkin raskasta koulussa. Oon ihmisen biologia -kurssilla ja jotain syöpäsoluista oli puhetta ja heti eka sivu kun kirjan aukasin, oli maksan ja munuaisten toimintaa. No äidillähän se syöpä oli lopulta just niihin elimiin levinnyt... Pienetkin arkiset asiat tuntuu välillä vaikeilta kun kaikesta tulee mieleen äiti. Matikantunnillakin tuntu välillä että alan pillittään. On joskus tullut aiemmin mietittyä, että millasta ois mennä kouluun jos oma äiti joskus kuolee... No nyt oonkin yhtäkkiä siinä tilanteessa. Kouluhan se kaikista vaikein on kun ympärillä pörrää nuoria joista suurimmalla osalla ei ole luultavasti ollut vielä elämässä mitään kamalia juttuja. Voisimpa vielä olla sellanen nuori ja viaton joka ei tiedä pahasta maailmasta, sellaista mullakin oli vielä 16-vuotiaana. Jossain vaiheessa kaikilla ihmisillä tulee vaikeita aikoja ja läheisten menettämistä, mulla ne vaan sattui tulemaan nyt. Joillakin ne saattaa tulla vasta kolmikymppisenä.

Tällä hetkellä tunnen itteni jotenkin erakoksi kaikkien muiden omanikäisten keskellä, kaikilla muilla on äiti mutta mä oon joutunut omani menettämään. Tosi vaikeaa selittää mutta kyllä sitä tuntee itsensä erilaiseksi kun joutuu nyt kasvamaan ison harppauksen henkisesti. Oon ihan eriviivalla kuin suurin osa omanikäisistä. Tuntuu että oisin yhtäkkiä joku nelikymppinen! Aikuisilta ihmisiltä onkin tullut kommenttia että oon vahva ja rohkea tyttö ja joudun kasvamaan nyt ihan hirveesti. Niinku mun pikkuveli ja -siskokin. :( Olga on vasta 12 ja yläastekin vielä edessä... Olgalla on jo nyt kokemusrikkaampi elämä kun monella mun ikäsellä ja se on musta niin väärin. :( Ei kenenkään 12-vuotiaan kuulu menettää äitiään. Ja kipeää käy kun tietää miten älyttömästi äiti olis vielä halunnut elää ja kokea kaikkea ja nähdä lastensa kasvun aikuisiksi. Elämä vaan menee joidenkin kohdalla näin, ihan väärin... Ja vanhat ihmiset sanoo että oisivat he joutaneet lähteä mieluummin kuin 47-vuotias äiti jolla on alaikäisiä lapsia. Kyllä mäkin haluaisin jo 80-vuotiaana varmasti lähteä ja tuntuis se siinä iässä pahalta kun puolta nuoremmat menehtyy syöpään.

En oo ees tajunnut miten isoja juttuja oon viimevuosina käynyt läpi, vasta kuin nyt. 2010 äiti sairastui syöpään, 2011 mummu ja pappa kuoli ja muutin kotoa yksin asumaan, 2012 erosin poikaystävästä jonka kanssa oltiin jopa 2,5 vuotta yhdessä ja 2013 äiti masentui ja joutui psykiatriseen hoitoon Ouluun. Nyt 2014 tammikuussa mun isä erosi 10-vuotisesta suhteesta mun äitipuolen kanssa ja se järkytti aika pahasti... Äitipuoli oli ja on edelleen mulle tosi tärkee ja läheinen. Ja nyt maaliskuussa lähti äiti... Tää loppuvuosi toivottavasti menee paremmissa merkeissä! Pelkään nyt eniten sitä läheisten menettämistä ja auta armias jos saan kuulla että joku sairastuu syöpään niin en kyllä kestä. Toivon että kaikki pysyy terveinä loppuun asti!