Sivut

25.5.2012

Ranska Part One

Päätin tehdä Ranskapostauksen kahdessa osassa. Tähän tulee siis viime viikon keskiviikko, torstai ja perjantai.


Keskiviikko 16.5
Keskiviikkona siis lähettiin ajeleen Oulun lentokentälle päin kolmen aikoihin ja kuudelta sitten lähti illalla lento. Ehdin käydä koulussakin hyvin :---D Meijän piti vaihtaa konettakin Kööpenhaminassa eli enemmän nousuja ja laskuja, jee♥ Ja Kööpenhaminasta sitten Pariisiin. Siinä turvatarkastuksessa muuten piippasin, en oo ikinä ennen piipannu :D Ja vielä meno- ja tulomatkalla kummallakin. Oli tosi ihanaa kun tultiin hiplaamaan joka paikka läpi etten yritä salakuljettaa mitään. Myös mun laukku piippas koska sinne oli jääny nestemäisiä meikkejä vähä miten sattuu.




 Oon aika innokas läpsimään lentokoneesta kuvia ja niitä tulee aina paljo. Loppujen lopuks poistan aina yli puolet :----D Pitäis olla oikeesti hyvä kamera että sillä saa lentokoneesta hyviä ja selviä kuvia, kun on se maa aika kaukana kuitenkin. Rakastan lentokonematkustusta♥

 Mentiin yheksi yöksi johonkin Pariisin lentokentän lähellä olevaan hotelliin. Oli tosi yksinkertanen ja pieni koska se oli semmonen halpa ym, eipä sitä sillon kummosta tarvitukaan. Se vessa oli aika hirvee, en muistanu ottaa siitä kuvaa! Noiden päiväpeittojen alla oli ihan kummalliset karvapeitot joissa oli kylmä nukkua :(


Torstai 17.5

 Torstaina lähettiin Pariisista kohti Vernon-nimistä kaupunkia. Sinne oli tarkotus mennä kaheksi yöksi. Äiti herätti meijät jo 6:30 (????) jossa ei ollu mitään järkee koska Vernonissa pystyi hotelliin kirjautuun vasta 15:00. Hehheh? Eihän siinä ollu ku 8½ tuntia aikaa ajaa parin tunnin matka. Hohhoijjaa että kyllästytti koska äiti lupas ensin et saadaan nukkuu kaheksaan. Siinä vaan kävi lähes joka aamu niin että se ite heräs aikasin koska eihän se tarvi enää samallailla unta mitä me nuoriso. Sit se ei jaksa paria tuntia oottaa hotellihuoneessa että meitä voi tulla herättään, joten lähettiin sitte seittemän tai puoli kaheksan aikaan ajeleen kohti Vernonia :-D

Pyörittiin sitten edes takas Vernonin kaupungissa, me lapsoset nukuttiin takapenkillä vähän väliä aikasen herätyksen takia ja yritettiin ettiä ruokapaikkaa. Mut koska ranskalaiset on ihan saakelin typeriä ja viettää siestaa (noin Markku asian ilmaisi) joka päivä ja sulkee liikkeensä joskus päivällä ja avaa muutaman tunnin päästä uudelleen. Onko se tosiaan niin hirveää pitää koko päivä putkeen liikettä auki? :D Piti sit oottaa et paikat aukee et päästiin syömään. (Miks mua huvitti tuo "paikat aukee", tuli mieleen synnytys :-D)

 Matkalla taas räpsin kuvia.


 Ihania nämä kaikki kadut♥ Tuli mieleen joku Emmerdale.

 Vihdoin päästiin hotellille jossa oli joki vieressä ja siinä rannassa uiskenteli joka päivä ankkoja ja joutsenia. 

 Tällä kertaa tämmönen hotelli. Ovelta tämmönen näky ja Osku valtas ton ison sängyn. Voin sanoo et Osku nukku aika ku oli mahollisuus :-----D Se tykkää nukkua.

 Vähän ku käveli eteenpäin niin vasemmalla näytti sit tältä. Olga sielä koittaa saada nettiä toimiin mut eihän se onnistunu. Saatiin kaikki kunnon sängyt! Näissäkin oli kyllä aika kylmät semmoset samanlaiset ihmeelliset karvapeitot kun edellisessäkin hotellissa. Ja muutenkin tää meijän huone oli ihan sairaan kylmä! Äitin ja Markun huone oli tässä hotellissa paljo lämpimäpi. (Markku on Olgan isä, mulla ja Oskulla on eri isä ku Olgalla ja ollaan tämmönen kiva uusioperhe vai miksi sitä nyt sanotaan)

 Vessa oli heti vasemmalla puolella kun tultiin ulko-ovesta sisään ja tältä se näytti. Oli kivempi mitä edellisessä hotellissa!

 Siellä oli ihanan retrot valokatkasimet♥

 Tapettikin oli kiva.

 Alettiin kuvaamaan Olgan kans ikkunasta. Tämmönen näky toisesta ikkunasta. Tuo auto tuolla on muuten meijän vuokra-auto jolla ajeltiin paikasta toiseen!

  Mun kaikki kamppeet :-D Piti tunkee tuo Maijun antama silmälappuki mukaan jos on liian valosaa nukkua! Ja tuo on kätevä jos on kylmä nukkua niin tuo ainaki lämmittää.





Kuvailtiin Olgan kans toisestakin ikkunasta josta näkyi joki paremmin. Ja tietenki noi siivekkäät!

 Eipä me taaskaan muuta loppupäivänä tehty ku istuttiin hotellilla. Mun äitihän sairastaa syöpää ja sen takia oli aika paljon luppoaikaa välissä kun äitin pitää saada levähtää. Suretti kieltämättä kattoo miten nopeesti se nykyään väsyy pienistäkin kävelymatkoista ja matkustuksesta vaikka sai istua vaan autossa. :( Mut hyvin se kuitenkin voi muuten, pitää vaan levähdellä useemmin ja päikkäreitä se aika innokkaasti ottaa niinku Markkuki. Ja Osku...

Perjantai 18.5

Perjantaina herättiin aikasin ja lähettiin ajeleen semmosta kylää kohti nimeltä Giverny. Osa teistä on varmaan kuullu mut jotenki tuntuu ettei kovin moni :-D Tähän pikku info Wikipediassa: "Taidemaalari Claude Monet asui Givernyssä vuosina 1883–1926. Hänen asuntonsa sekä sen puutarhat toimivat nykyään museona." Eli mentiin siihen puutarhaan. Meijän äiti tykkää puutarhoista ja kukista joten pitihän sinne päästä.




 Bambuja! Nekin näköjään Ranskassa pärjää.



 Tässä puutarhan kuuluisa silta. Ja äiskä on tuo mustatakkinen tossa keskellä, uskalsin lisätä kun ei noista naamoista mitenkään hirveesti selvää saa. :---D Ja tolla yhellä jätkällä on kyllä niin siisti Harry Potter-huivi XD

 Sillan yläpuolella oli tommosia kukkia laitettu.






 Tässä kauempaa se silta. Se Claude Monet joskus ainaki sata vuotta sitten maalasi tuosta semmosen maalauksen joka ainakin mulle oli jo ennestään tuttu. Joten oli kivaa päästä näkemään tuo silta ihan ite :-D Tässä se maalaus.
Joskus se silta on ollu tommonen, nykyään se on ihan ruma :(



 Kanojakin siellä oli :---) Mutta ne vaan suki sulkiaan.

Givernyn jälkeen kello ei ollu vielä mitään joten pyörittiin vaan ja lopulta mentiin jonnekki k
auemmas kauppoihin ja ostin tämmöset:

Muutamat korvikset. Ylemmät makso 5,99 € ja alemmat 3,99 € joten yhteensä kympin. Ei paha. :) Tommosia perus halpiskoruja. Yks pinkki koru muuten puuttuu, Osku otti lainaan ku sillä ei ollu korvassa mitään. :-D

Siinä oli ekat kolme päivää. Nuo ekat matkapäivät eli keskiviikko ja torstai oli oikeestaan vaan ajamista kaupungista toiseen ja levähtämistä äitillä, mulla ja Oskulla ja Olgalla kyllä meinas välillä tulla tylsää kun piti olla hotellissa niin paljon. Mut toisaalta oli kiva vaan maata sängyllä ja lukee kirjaa :----) Ja seuraavaks teen sitten postauksen loppuun eli siinä on sitten lauantai, sunnuntai, maanantai ja tiistai!

6 kommenttia:

  1. varmaan tosi kiva reissu (: aivan ihania nuo kukkakuvat ja sitte kiva tuo puutarha josta monet on maalannu sen kuuluisan maalauksen ((:

    VastaaPoista
  2. Ihani kuvia 8) nyt tekee niin mieli lähtä ulkomaille mut onneks heinäkuussa viroon! jee : )) haha aika hyvä ku osku voitti vieläpä vuoden unikeko tittelin ja just kerroit et tuollaki nukku aina ku mahollista :------D

    VastaaPoista
  3. oon kade sulle! haluun NIIIIIN ranskaan (ja aika hemmetin monee muuhuki maahaxd).. ranskan kieltäki ois kiva oppii:/ xd mietin et ottaisin yläasteel kasille mentäes valinnaiseks jonku kielen.. varmaa ranskan tai espanjan jos ne on siel vaihtoehtona..

    ihana tolt perjantailt toi pinkki kukka-kuva, ku toi yks terälehti näyttää silt ku siin ois leopardikuvioo!:o :3

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Kiitos! Oli joo ihana reissu, menisin kyllä takas♥ Mustakin noi puutarhakuvat oli kivoja :-----)

    Jenna: Hehe joo mä kuulin et osku voitti sen vuoden unikekotittelin XDDD Ei hemmetti se on just oikee titteli sille :'D en tienny et se nukkuu koulussaki! Ja vähä ois kiva käydä Virossa, mä en oo käyny ku joskus iiihan pienenä siellä :)

    Saara: Hei kannattaa todellaki ottaa joku kieli yläasteella jos vaa mahollista!!! :) Siit on aina hyötyä. Ja varsinki ku sul taitaa olla nytteki jo aika hyvä enkku? Mulla on tosi huono kielipää että en sit ottanu mitää kieliä yläasteella eikä mua kadutakaan koska en ois kuitenkaa oppinu... Alotin ruotsin kielen vitosluokalla enkä osaa siitä mitään edelleenkään et hienosti menee♥ Luulis et 7 vuoden aikana ois jotai oppinu mut eeei D:

    VastaaPoista
  5. Hihihh,Hello Kitty silmikko on maailmanmatkaaja :D

    Ihan ku joku keijupuutarha tms tuo paikka! :O <3 (ei,en toki lue fantasiakirjoja :D)

    VastaaPoista
  6. meni oikeelle henkilölle unikeko-palkinto ;)

    VastaaPoista