Leffa-arvostelu: Ainoa Oikeat (ensi-ilta 27.12.2013)

Multa pyydettiin leffa-arvostelua (on itseasiassa aiemminkin pyydetty mutta se on jäänyt roikkumaan, koska ei oikein ole ollut hyvää leffaa mistä kirjoittaa) joten päätin nyt sitten tarttua toimeen koska tiesin heti mistä kirjoittaisin.

Joululomalla vierailin Ähtärissä ja käytiin katsomassa suomalainen Ainoat Oikeat -niminen draamaelokuva. Tai ehkä draamakomediaksi tämän itse luokittelisin. Romanttinen komedia, romanttinen draama, mikä sitten ikinä onkaan! Tekstin punaiset kohdat ovat muuten juonipaljastuksia, jos joku haluaa niiltä välttyä! Tässä vähän juonta Finnkinon sivuilta kopioituna:

Hanna (Anna-Maija Tuokko) on kolmekymppinen helsinkiläinen sinkkunainen, jonka elämä on ihan mallillaan. Hänellä on hyvä työpaikka ja rakkaita ystäviä, ja hän on jo melkein lakannut odottamasta, että löytäisi koskaan elämänsä miehen.

Eräänä yönä Hanna törmää Markukseen (Ilkka Villi), tummaan muukalaiseen, joka vie häneltä jalat alta. Mutta ennen kuin Hanna ymmärtää löytäneensä vihdoin unelmiensa prinssin, mies katoaa jäljettömiin.

Hanna yrittää maanisesti löytää Markusta, mutta saa muuta ajateltavaa, kun hänet lähetetään työkomennukselle Lahteen. Hannan asiakas on auto-onnettomuudessa pahasti loukkaantunut Ismo Majuri, Suomen pääministeri (Antti Reini). Kun kuntoutuskausi on ohi, Ismo ja Hanna palaavat Helsinkiin ja alkavat seurustella. He yrittävät pitää suhteensa salassa, mutta päätyvät juorulehteen. Jonkin ajan kuluttua Hanna tapaa yllättävissä merkeissä Markuksen uudelleen. Hannan on valittava, kumpi hänen elämänsä miehistä on se ainoa oikea.

Ennakko-odotukset leffasta olivat kieltämättä melko matalalla. Suomalaiset elokuvat ovat harvoin hyviä. Sekä elokuvan nimi että sen alku ovat niin kliseisiä että olin heittää toivon samantien. Spoilaan leffan alkua sen verran, että Hanna ja Markus kirjaimellisesti törmäävät toisiinsa yöllä kadulla ja Hanna kaataa Markuksen maahan. Siinä sitten anteeksipyydellään ja lopulta Markus saattaa Hannan kotiin. Ja matkalla he kaatuvat vielä toisenkin kerran ja tietysti siinä maassa maaten on tapahtua se kuuluisa ensisuudelma jota ei onneksi tullut. Olin kuolla häpeästä kun tällainen leffan alku on kehdattu edes tehdä! Noh, Markus ja Hanna päätyvät tietenkin sänkypuuhiin Hannan luokse.

Toinen kohtaus mikä ärsytti, oli se kun Markus jätti viestin ja numeronsa paperilappuselle Hannan keittiön pöydälle. Hannan kissa kaataa vesimaljakon ja arvatkaa mitä, vesi pilaa viestilappusesta pelkän puhelinnumeron mutta muu viesti säilyy. Kappas vaan! Että joistain kohdista olisi kyllä voinut mun mielestä tehdä vähän mielikuvituksellisempia. Kliseistä en tykkää sitten yhtään! Oon jo aika monta kertää hokenut tuota sanaa, mutta onneksi koko elokuva ei ollut pelkkää kliseetä kliseestä toiseen.

Järkyttävän alun jälkeen leffa aina vain parani loppua kohden. Hilpeyttä aiheuttivat Hannan bestikset ja melkoista teinidraamaa näidenkin elämä oli. Välillä sitä miettii ihan oikeassa elämässäkin, että miten aikuiset ihmiset voivatolla noin teinejä. Tiedätte varmaan niitä nelikymppisiä pariskuntia jotka käyttäytyvät tosi lapsellisesti ja riitelevät jokaisen baari-illan jälkeen? Välillä tätä elokuvaa katsoessa mietin vain että "aikuiset ihmiset, hei oikeesti nyt!" mutta ainakin leffa herätti ajatuksia mikä on plussaa. Näiden naisten ystävyyttä oli niin ihana seurata kun itkut sekä naurut jaettiin ja baarissa vietettiin aikaa usein. Oikeassa elämässä kolmikymppiset naisystävykset eivät ehkä yhtä usein näe toisiaan saati sitten käyttäydy noin hupsusti. Toisaalta ne hahmojen tavalliset illat kotona ovat jääneet tästä elokuvasta pois, ja jäljelle jää tietenkin kaikki jännittävä ja tapahtumarikas! Kohellukseksi näitä naisten touhuja voisi kutsua.

Eipä vissiin ollu kivaa kattoa myös komeita miehiä. Varsinkin Markusta esittänyt Ilkka Villi, voi Jeesus! Pakosti sitä eksyi miekkosin silmäripsiä ihailemaan aina lähikuvissa. Ja olihan tuo vanhempi mieskin aika komea, elikkäs Antti Reini. Ihmekään että Hannalla on vaikeuksia valita mies! Leffassa osattiin hyvällä tavalla pitkittää Hannan ja Markuksen uudelleentapaamista, se oli kyllä niin odotettua kun se sitten lopulta tapahtui. Katsojana itse ainakin odotin ja toivoin että Hannasta ja Markuksesta tulee pari. Se, miten käy, jää salaisuudeksi, eihän täällä kaikkea voi paljastaa!

Leffassa oli kaksi hauskaa sivuhahmoa. Toinen heistä oli Ismo Majurin (Reini) jonkinlainen henkilökohtainen avustaja ja hovikuski (Sampo Sarkola) joka kyllä nauratti. Hän näkyy tuossa yllä olevassa kuvassa tabletti kädessä. Koko ajan oli joku vempain kätösissä. Huomasi kyllä että on kiintynyt kovasti Ismoon! Ahhahhah. Ylemmässä kuvassa Hanna ja Ismo ovat keskusteluohjelmassa ja kuvauspuolella työskentelevä nainen hauskuutti myös. Elokuvaan oli ehdottomasti valittu hyvät näyttelijät. Hannan rooliin ei olisi voitu paremmin valita, miespääosat myös ihan täydellisiä. Kuten Hannan naisystävätkin, ihan huippuja. Kaikki näyttelijät olivat vielä hyviä työssään, ainakaan itse en kokenut awkward-momentteja kenenkään näyttelijän suorituksista! Ainakaan muistaakseni...

Leffassa kyllä sattui ja tapahtui. Jotenkin niin tyydyttävää naisena seurata ihan älytöntä draamaa, oletteko samaa mieltä? Vaikka yleensä harva rakkausleffa on mun juttu, tai ylipäätään mikään leffa. Oon tosi nirso! Tässä sen hillittömän lällyttelyn sijasta tapahtui koko ajan ja yllättäviäkin asioita, hirveäesti kaikkea ihmisten välisissä suhteissa. Melkosta draamaa siis, mutta mielenkiintoisesti esitettynä. Saara Cantell muuten ohjasi, muistelin näköjään ihan väärin että tämä olisi ollut esikoisohjaus. Cantell olikin tehnyt elokuvia 90-luvulta asti, huppista. :----D

Vaikka alku oli melko kamala niin kokonaisuutena leffa oli kyllä tosi positiivinen yllätys. Menee mun lempparisuomalaisleffojen listalle! Siellä nököttää tällä hetkellä lisäksi ainakin 8 Päivää ensi-iltaan, Saippuaprinssi ja Helmiä ja sikoja. Ainoat oikeat on loppupeleissä hyvänmielenleffa, vaikkei komediasta olekaan kyse niin kyllä sieltä hauskojakin kohtia löytyi, ja melko paljon. Ei mikään syvällinen tai symbolinen taideteos todellakaan, eikä tarvitsekaan. Kevyttä, hauskaa hömppää maustettuna sopivasti myös vakavammilla kohtauksilla. Elokuvasta jäi hyvä mieli, meitsi tykkäs. :---)

Arvosanaksi voisin viidestä tähdestä antaa jopa neljä ja puoli!

Oletteko te nähneet tätä leffaa? Mitä piditte? Millainen elokuvamaku teillä yleensä on? Onko suomalaiset leffat roskaa? Monta kysymystä tuli mieleen mutta kiinnostunut olisin kuulemaan teidänkin elokuvasuosikkeja!

Kuvat Googlesta.