Isänpäiväkortteja

Päätin tulla esittelemään mun tekemiä isänpäiväkortteja. Tein iskälle, mut tein myös papalle ja aattelin sen kortin viedä huomenna sitten haudalle... Ei nää nyt mitään mestariteoksia mut eikai pidäkään :D

Siinä on etu- ja takapuoli :-D Osku saa vielä kirjottaa nimensä tuohon huomenna ennen ku mennään iskälle. Tuossa on nyt kaikkee mistä iskä tykkää, eli kitara joka tarkottaa musiikkia joka on sen elämä, koska se on vähän niinku muusikko ja on soittanu ties miten monessa bändissä. Sitte on sen ja sen vaimon Annen koira Riki josta tuli aika mahtava. Sitten tennistä koska siitä se tykkää, ja kaljaa tietenkin ja sitte minä ja Osku ! :D:D Äiti ainaki tykkäs tuosta ku näytin silleki.

Tän papan kortin päällystin kontaktimuovilla ettei tää mee heti pilalle kun jätän tän sinne haudalle. Näyttää tässä kyllä ihan kamalalta, just tuon kiiltämisen takia varmaan.. Ja musta vaan tuntu että haluan enkelin papan korttiin. Enkeliksihän se on nyt muuttunu, jos niin voi sanoa.

Tässä vielä pari muuta kuvaa. Ekassa kuvassa mun ristiäiskuva ja pappa pitelee mua sylissä. Mulla on niin söpö tuo hattu :-D Alemmassa kuvassa mummun ja papan kihlakuva, vuodelta perunamuussi. Tuo kuva ei pääse tossa oikeuksiinsa kun oon kuvannu nää kameralla huonossa valaistuksessa, mut oikeesti se on tosi kaunis ja ihanan värinen, ja just vanhat kuvat on ihan älyttömän kauniita. Ja mummu ja pappa on kauniita ja nuoria. Nyt pappa on taas nuori ja kohta mummu tulee sen perässä ja ne saa taas olla yhessä nuoria ja kauniita. Tai ainaki näin mä haluan ajatella. Ja sitte joskus kun kuolen niin pääsen niiden seuraan taas. Ja tuo mun ristiäiskuva, papalla on siinä niin ihanan rakastava ilme kun se kattoo mua. Kyllä mulle on nyt sanottu, miten paljon me lapsenlapsetkin papalle merkittiin.

Minkä takia meinasin äsken ajatella että mummu on jo kuollu? Ehkä mun toivo on vaan niin loppunu, koska jos syöpähoidot lopetetaan, syöpä leviää ja lopultahan sitä kuolee siihen syöpään. Ja oon aika hyvin sisäistäny sen asian et mummu tulee kuolemaan. Mut sitten kun se tapahtuu, niin en usko sen olevan yhtään sen helpompaa. Mut luultavasti se alkujärkytys on lievempi, eikä oo semmosta hämmennystä, vaan uskoo ja tietää että se mummu on kuollu. Papan kans sitä ei aluks vaan voinu ymmärtää, se lähti niin äkkiä.

Mut jo riittää löpinät, oon aikalailla tarpeeks kirjottanu papasta ja näistä mun tuntemuksista, ja nyt lähen Jannelle yöksi. Hehe kello on yli 12 yöllä mut kai tuolla voi vielä pyöräillä :D Jajaja, huomenna saan isältä niitä kuvia, teen hautajaispostauksen ja koitan saada esiteltyä ne mun kirppisostokset myös.